lauantai 9. joulukuuta 2017

Apua, tyttäreni pukeutuu vaaleanpunaiseen

Tänä aamuna tyttäreni hääräili ja hyräili pitkään huoneessaan vaatekaappinsa edustalla. En kiinnittänyt asiaan aamupalaa laittaessani sen enempää huomiota, kunhan mietin taas kerran, kuinka upea juttu on, että lapsi on jo noin omatoiminen. Tytär tanssahteli vaatekaapiltaan silmät loistaen "Katso äiti, olen tänään koko päivän upea prinsessa!" Katseeni kohtasi tämän vaaleanpunaisen näyn ja huomasin taas hivenen kavahtavani. Suuntasin kehut enemmän oma-aloitteisuuteen ja päätöksentekokykyyn vaatekaapilla, kuin niinkään itse asuun. Miksi?



Apua, tyttäreni pukeutuu vaaleanpunaiseen. Esikoista odottaessani vannotin kaikille, että vaalenpunaisia vaatteita tai pitsihörhöjä ei meillä nähdä ja toivoin vaatepaketteihin neutraaleja sävyjä sekä valkoista ja mustaa. Myös kaikki värikkäimmät äitiyspakkauksen vaatteet lähtivät välittömästi kiertoon. Tyttäreni syliin saatuani puin häntä puolitoistaviikkoa sairaalan vaaleanpunaisiin turhan suuriin vaatteisiin. Sitten kotiin päästyämme nyyhkin mustan bodyn äärellä, että enhän minä tätä pienelle suloiselle ihmeelleni voi päälle pukea, se on niin synkkäkin. Nyt tuo hormonihuuruinen purkaus jo naurattaa. Paljon sitä vaaleanpunaista eksyi vauvavuotena päälle senkin takia, että oltiin saatu suurin osa vaatteista käytettynä. Itse en esikoiselle juuri ole vaaleanpunaista ostanut, mutta kolmevuotiaana hän tuntui löytävän prinsessavaiheen sisäsyntyisesti. Yhtäkkiä maailma on ollut vaaleanpunainen ja remuamista ja remppahommiakin rakastava tyttö tempautuu yhä useampana päivänä olemaan prinsessa koko sillä repertuaarilla, mitä kaapista noita yksittäisiä vaalenanpunaisia vaatekappaleita löytyy.

Huomaan vierastavani ajatusta ja olen tässä yrittänyt mennä vähän peilin eteen? Miksi tytön prinsessaleikit tuntuvat epämukavilta? Olen sitä sukupolvea, jotka vaahtoavat sukupuolineutraaliudesta ja avoimesta suhtautumisesta lasten roolikokeiluihin. Luulen, että jos itselläni olisi poika, joka haluaisi valita vaaleanpunaista päälleen, olisi asia itselleni helpompi kuin se, että minulla on pellavahiuksinen tyttö, joka haluaa verhoutua vaaleanpunaiseen ja kokee näin olevansa upea. Bingo. Ehkä kyse on juuri siitä, että pelästyn ajatusta, että nytkö hän on saanut itselleen tuon tyttöihin leimatun ajatuksen: vain tällä tavalla näyttäytymällä olen upea ja hyväksytty. Miksi vaaleanpunainen tyttöyden korostaminen olisi pahasta? Leimaako se yhä jotenkin tyhmäksi? Tyttäreni on aivan yhtä upea, ainutkertainen, fiksu ja rämäpäinen, vaikka hän kokee tärkeäksi joka toinen päivä olla myös prinsessa. 


Vauvalle olen ostanut jo vaaleanpunaisia paketteja ja pieni vauva tuntuukin helpommalta pukea tuohon prinsessaväriin. Lapset kuitenkin harvemmin ajattelevat asioita niin monimutkaisesti. Jos tyttäreni näkee vaatteen, joka on hänen mielestään superhieno, niin miksen voisi sanoa, että niinpä onkin! Vaikka itselläni ei ole elämän mittaan ollut tällaista prinsessavaihetta, yritän oppia ajattelemaan, että omalla lapsellani se saa vallan hyvin olla. Tuo lapsi pukee vaaleanpunaisen tyllimekon ylleen, katsoo Peppi Pitkätossua ja sanoo "Äiti, minä olen maailman voimakkain tyttö!" Enkä epäile yhtään. 


-heidisusanna

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

10 jouluista kysymystä lapselle



Kaimani Sinä olet aurinko -blogista julkaisi ihanan jouluaiheisen kysymyspostauksen lapsiensa vastauksista jouluun liittyen ja haastoi muut mukaan kyselemään lasten hauskoja vastauksia. Rakastan näitä postauksia, joissa kysellään lapsien vastauksia, koska sitä ei voi koskaan tietää, mitä sieltä pienten maailmantutkijoiden suusta takaisin tulee. Tajusin juuri, että meidän Tiitikin on siinä iässä, että vallan hienosti jo osaa keskittyä ja tällaisiin kysymyksiin vastailla. Jouluteema oli heti supersuosittu ja hän olisi jutellut aiheesta vaikka kuinka pitkään. Meidän kolmeveen vastaukset kuuluivat näin: 

1. MITÄ JOULU TARKOITTAA?
Tiiti: Se tarkoittaa että joulu-ukki tulee

2. MIKÄ ON PARASTA JOULUSSA?
Tiiti: Se se, ööö... lahja on parasta joulussa!

3. MILLAINEN ON JOULUPUKKI?
Tiiti: Minä en tiedä minkälainen joulupukki on, meidän täytyisi akkarrella joulu-ukki että voisimme katsella sitä joulu-ukkia

4. MIKÄ ON KORVATUNTURI?
Tiiti: Korvatunturi on se mikä laittaa jotakin korvaan. Se laittaa korvatiput. (Hih, voi pientä, meillä oli juuri pitkästä aikaa korvatulehdus kylässä, kun toinen putki oli irronnut)

5. PARAS JOULURUOKA/JOULUHERKKU?
Tiiti: Vanukas, jouluvanukas







6. MITÄ TONTUT TEKEVÄT?
Tiiti: Tontut kurkkii meitä. 

7. MILLOIN ON JOULU?
Tiiti: Täytyisi askarrella, jotta voin näyttää.

8. MITÄ HALUAT JOULULAHJAKSI?
Tiiti: Ööööö... keppihevosen! Äiti mitä sinä haluisit joululahjaksi? Minä: Korvakorut. Tiiti: Äiti, korvakorut eivät  kyllä ole joululahjoja, tahdot varmaan jonkun lelun, tahtoisitko lentokoneen?

9. MITÄ JOULUNA TEHDÄÄN?
Tiiti: Syödään.

10. MITÄ ANTAISIT JOULULAHJAKSI ISKÄLLE?
Tiiti: Muovailuvahaa.





Tarttukaa ihmeessä Heidin haasteeseen ja kertokaa vastauksia/ linkatkaa postauksenne tänne kommenttikenttään, tuun mielelläni vierailuille lasten vastauksia lukemaan. :)


-heidisusanna

tiistai 5. joulukuuta 2017

Suomi 100 - Ajatuksiani Suomesta





Suomi 100 -juhlaa on rummutettu pitkin vuotta mitä erilaisemmissa yhteyksissä. Välillä on tullut mieleen, että mennäänköhän hypetyksessä jo hieman yli ja hivenen oudoiltakin vaikuttaviin yhteyksiin Suomi 100 -hengessä, mutta toisaalta, juhlavuosi ansaitsee kyllä tulla näkyväksi. Mieltäni lämmittää se, kuinka asia yhdistää kansaa ja saa meidät itseään vähättelemään tottuneet jöröt röyhistämään rintaansa, meidän Suomi täyttää 100 vuotta. Toki juhlavuosi tuo esille myös epäkohtia ja epätasa-arvoisuutta maassamme ja sekin on vain hyvä, että tärkeitä asioita nostetaan esille ja ihmiset eri lähtökohdista saavat ääntänsä kuuluviin. 

Omia ajatuksiani Suomesta:

- Turvallinen lapsuus. Vietin lapsuuteni 90-luvulla maaseudulla Pirkanmaalla. Päivät täyttivät leikki, ulkona kavereiden kanssa juokseminen ja yhteisöllisyys. Elettiin lankapuhelin aikaa ja kylän lapset kulkivat pitkin poikin niin, että aina joku perhe tiesi vähän missä koko kööri menee. Maalla lapset saivat olla lapsia pitkään ja koko koulu leikki yhteisiä kymmentä tikkua laudalla ja poliisi & rosvot leikkejä aina kuudennelle luokalle asti. Kouluruoka oli emännän itse tekemää. Ilmainen kouluruoka on Suomessa ihan mahtava juttu ja vielä ammattikorkeakoulussakin mieltä lämmitti monipuolinen ja edullinen ruokamahdollisuus. Ei tarvitse kauas kotimaasta katsoa, kun ymmärtää kuinka upea juttu on, että Suomessa lapset saavat lämpimän ruuan ilmaiseksi päivittäin. Kunpa lasten ja nuorten turvallisuuteen ja mielenterveyteen satsattaisiin vielä enemmän varoja nykyään. Olisi niin paljon helpompi ennaltaehkäistä kuin yrittää myöhemmin teipata rikki mennyttä. 

- Metsän keskellä. Yksi tärkeimmistä asioista suomalaisuuteen liitettynä on yhteys luontoon. Se on itsellenikin ollut voimavara lapsuudesta lähtien. Lapsuuden kesät vietettiin kirkasvetisen järven rannalla uiden, kalastaen ja saunoen. Pappa opetti vihdantekoa ja sukulaismiehet lintulajeja, tosin niiden kohdalla loppui siinä iässä harmittavasti kiinnostus kesken. Nyt jo harmittaa, ettei kaikkea sitä kultaakin kalliimpaa perintöä ja oppia luonnosta tullut imettyä itseensä. Edelleen Suomessa saadaan nauttia puhtaasta hengitysilmasta, metsien tarjoamasta terapiasta ja luonnon moninaisuudesta. 

- Samanhenkisyys. Koen suomalaisen mielen maiseman ja haikeuden kovin tutuksi ja rakkaaksi. Toisistaan kaukana seisovat ihmiset bussipysäkillä tuovat outoa turvaa, kun taas liian nopeasti liian kovaäänisesti lähelle tulevat ihmiset tekevät olon epämiellyttäväksi. Rakastan sitä, että suomalainen kysyessään mitä kuuluu, yleensä myös tarkoittaa kysyä, mitä kuuluu ja ottaa myös rehellisen vastauksen vastaan. Tunteitakaan ei usein peitellä, kestää vain hetken kauemmin, kun valitaan ihmiset, jotka ovat tuon suomalaisen tunteenvuodatuksen arvoisia. Saunanlauteella on itketty monet itkut, mutta naurettu vielä useammat sydämelliset naurut. 

- Tervaskannot. Suomessa elää upeita iäkkäitä ihmisiä, jotka nyt saavat arvoistaan arvostusta juhlamenoissa. Kuitenkin useat noista Suomen itsenäisyyden alkuaikoina alkunsa saaneista ihmisistä ovat tällä hetkellä jo muiden hoidon ja avun varassa. Sekä vanhustenhoidossa että saattohoidossa olen saanut kohdata upeita persoonia, vavisuttavia elämäntarinoita ja uskomattoman määrän elämänviisautta. Vanhustenhoidossa on paljon haasteita nykypäivänä, mutta lopulta kaikki lähtee liikkeelle aika pienestä: kohdatusta katseesta ja käden lämmöstä. Kunpa Suomessa kannettaisiin vastuu myös näistä tärkeistä ihmisistä laittaen resursseja sinne, minne ne todella kuuluisivat. 

- Elämä lapselle. Oman lapsen saanti on yksi elämän suurimmista mullistuksista. Olen kiitollinen, että saan kasvattaa ja odottaa lasta juuri Suomessa. Vaikka epäkohtia löytyy, ovat asiat kuitenkin todella hyvin. Suomen tarjoama äitiyshuolto avustuksineen ja terveydenhuoltoineen on laadukasta ja esimerkiksi keskoshoito maailman huippuluokkaa. Vertailukohtana tulee mieleen esimerkiksi World Visionin Keniaan köyhimmille alueille toimittamat äitiyspakkaukset, joiden tarkoitus on vähentää suurta lapsikuolleisuutta. Pakkaukseen kuuluu muun muassa oma steriili veitsi, moskiittoverkko ja taskulamppu. Kuinka erilaisista lähtökohdista sitä pienet tähän maailmaan ponnistavatkaan.   

- Kotimaisuus ja sen arvostus. Pienestä ponnistaa myös kotimaiset yrittäjät. Suomessa tällä hetkellä ilahduttaa myös noiden pienten yritysten pysyminen pinnalla. Esimerkiksi vaatealalla on Suomessa alettu painottamaan ekologisuutta sekä käynnistetty uudestaan kotimaista tuotantoa. Paapii Design perusti uuden vaatetehtaan Kokkolaan, Nokian Neulomo on jatkanut kotimaista tuotantoa ja Papu lanseerasi juuri 5-vuotissynttäreidensä kunniaksi ensimmäisen mallistonsa uudelleen. Noita Nappikaupunki- nimisiä vaatteita eksyi omaan ostoskoriinkin, esittelen niitä sitten myöhemmin. 

Haluan uskoa siihen, että omilla valinnoilla voi vaikuttaa, vaikka ne tuntuisivat pieniltäkin. Uskomalla hyvään ja tekemällä hyvää ympärilleen pääsee muutenkin paljon pidemmälle, kuin negatiivisiin asioihin keskittymällä. Luotetaan itseemme ja luotetaan toisiimme, totesi Sauli Niinistökin. 

Onnea satavuotias Suomi!



-heidisusanna

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Rauhoittuminen

Se hetki, kun pitkän viikonlopun touhotuksen jälkeen istuu kotona sohvalle ihan rauhassa ja henkäisee. Tyttö käpertyy saunan jälkeen jalkojen ja masun päälle katselemaan Peppi Pitkätossu dvd:tä. Sitä samaa elokuvaa, joka oli oma lempparini lapsena. Glögi höyryää mukissa ja kynttilät valaisevat. Vauva heräilee masussa aloittaakseen jokailtaisen kuperkeikkashown. Pikkuisen melskaus nostaa hymyn huulille - ja pari irvistystäkin mojovampien potkujen kohdalla. Isosiskoa naurattaa, kun masu hyppii päätä vasten. Hetken rauhoittuminen tuntuu siltä, että tässä onnellisessa kotikuplassa on kaikki hyvin, eivätkä maailman murheet tavoita. Olen kiitollinen elämälle, juuri tässä hetkessä, juuri nyt. 





-heidisusanna

perjantai 1. joulukuuta 2017

Joulukuun ensimmäinen päivä - tonttuoven joulukalenteri



Hyvää joulukuun ensimmäistä päivää!


Vaikka loputon harmaus ja hämäryys on välillä tuntunut pitkäveteiseltä, ovat syksyn päivät vilisseet silti kalenterissa kovaa vauhtia. Uskomatonta, että on jo joulukuu! Tästä enää muutama viikko joulupyhien viettoon ja sitten alkaakin jo uusi vuosi. Millainen vuosi siitä tuleekaan, jännää! 


Vuosi sitten bongasin täältä Lähiömutsilta supersimppelin ja kivan askarteluidean, johon hurahdin yhdeksi illaksi täysin. Noita paperista taiteltuja laatikoita syntyi illan mittaan monta, välineeksi kun ei tarvinnut kuin paperia, sakset ja hivenen sorminäppäryyttä. Tänä vuonna tonttuoven innoittamana mietin, että olisi kiva kun tonttusatuun voisi yhdistää vielä joulukalenterinkin. Varsinaista intoa ison seinäkalenterin värkkäämiseen ei kuitenkaan löytynyt. Näin paperiset laatikot ja tonttuovi löysivät toisensa. Askarreltiin eilen lisää laatikoita tänään oksennustaudista hiljalleen toipuvan Tiitin kanssa ja se toi mukavan pilkahduksen muuten aika tylsissä merkeissä kuluneeseen päivään. Ajattelin vähän luistaa ja kuukauden mittaan käyttää samojakin laatikoita ja askarrella vain uudet numerot päälle. Isompia joulukalenterihankintoja voi tonttuovelle sujauttaa ihan kirjekuoressakin ja ajattelin, että jonkinlaisen joulukirjeenkin voisi tonttu kirjoittaa aamun piristykseksi.











Laatikoihin sujauttelin lapselta salaa muumipinnejä, pompuloita, tarroja, pikkuruisia rusinalaatikoita ja joulukoristeita. Ajattelin, että kirjekuoriin voisi laittaa pieniä kirjoja, aarrekarttoja, kyniä ja väritystehtäviä. Lähemmäs joulua laatikoihin voisi laittaa isompia juttuja, kuten pikkuauton ja kaulakorun tai vinkkejä päivän aktiviteetista, kuten tänään on aika koristella joulukuusi! Tiiti ei sinäänsä vielä kerää mitään pikkuhahmoja ja äiti on ihan tyytyväinen siihen, joten jätetään ne paketeista vielä pois. Toki uuden duplo-sarjan voisi hankkia ja laittaa sen sirotellen paketteihin. Siitä tämä laatikkoversio joulukalenterista on kiva, ettei tarvinnut näin joulukuun ensimmäisen päivän vastaisena yönä näpertää kalenteria kiireellä valmiiksi, vaan kunkin laatikon voi loihtia vaikka edellisiltana lapsen mentyä nukkumaan. Sisällönkin voi sitten valikoida sen hetken intressien mukaan. 





Onko teillä jo tehty tai ostettu joulukalenteri valmiina?


-heidisusanna

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Luetuimmat postaukset: Viivy vierelläin


Selailin tässä mielenkiinnosta blogin tilastoja luetuimmat postaukset osalta ja ajattelin kertoa teillekin, miltä tuo tilasto näyttää tämän vuoden, eli koko blogin olemassaolon, ajalta. Luetuimmat postaukset ovat keränneet sivun katseluita parista sadasta aina pariin tuhanteen. Ihan huikeeta, että omaksi iloksi ja henkireiäksi luodut raapustukset ovat tavoittaneet niin monia. Luetuimmissa postauksissa toistuu selkeästi vauvateema, mikä on viime aikoina ison osansa blogisisällöstä itselleen kahmaissutkin. Raskausaika, ultrakuulumiset ja synnytys sinänsä ovat myös suosikkiaiheita, joita itsekin tulee lueskeltua ja googleteltua vertaistuen ja ihan vaan mielenkiinnon varjolla. Kivojen yhteistyökumppanien* postauksia on myös listalla, osiltaan varmasti yhteistyökumppanien omilla sivuillaan tekemien linkitysten vuoksi. Top 10 postauksista löytyi myös pari ylläriä, joten sinänsä ihan hauska julkaista tämä lista kokonaisuudessaan. 

























Luetuimmat postaukset top 10 listauksen perässä tulevat kuukausitasolla erilaiset vanhemmuutta, kohtaamista ja parisuhdetta koskevat postaukset, ekologiset lempparit sekä lastenvaate- ja sisustuspostaukset. Nyt on hyvä aika esittää toivepostauksia/aiheita, kun luonnoslehtiö alkaa olla tyhjä ja mieli kehitellä uusia juttuja uuden vuoden varalle. 


Pus ! Kiitos ihanat kun olette, luette ja kommentoitte.

 -heidisusanna


torstai 23. marraskuuta 2017

Tonttuovi

Pimpom! Onko tonttu kotona?

Oon ihastellut tänä jouluna ihmisten koteihin ja instatileille ilmestyneitä tonttuovia. Tonttuovi on ihana luukku lasten mielikuvitus- ja satumaailmaan sekä kenen tahansa joulunodotukseen. Erilaisia askarteluohjeita tonttuoven tekoon on varmasti netti pullollaan, mutta oikeastaan vain mielikuvitus on rajana sille, millaisen asumuksen pihapiireineen voi kotitontullensa luoda. Olin aika varma, että niin suloisia, kun tonttuovet olivatkin, en itse jaksaisi näillä taidoilla sellaista väsätä. Tänään kuitenkin oltiin Tiitin kanssa vapaapäivän aamun vietossa ja päädytiin askartelulaatikon eteen. Tiiti innostui tonttuideasta valtavasti, joten äkkiä siinä ovi syntyi yhdessä touhuten. Käytettiin ihan perus tarvikkeita; liimaa, kimalletta, pahvia, saksia, vesivärejä sekä hyödynnettiin juttuja viime vuoden joulukorteista. Tikapuut syntyi purkamalla yhtä sisälyhtyä. Puiset ovenkarmit oli vielä tarkoitus jostain väsätä, mutta sitten vei päiväunet voiton. Tiiti on ollut ovesta haltioissaan ja käy sen asukille kuiskailemassa milloin mitäkin salaisuuksiaan. Pienellä vaivalla sitä avaa oven joulunviettoon ja lapsen mielikuvitusleikkiin.









 Joko teiltä löytyy oma tonttuovi?


 -heidisusanna

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

RV 24

Viikkoja kertyy lähes huomaamatta ja pieni kasvaa ja voimistuu masussa. Viikolla 24 mahasta löytyy isosiskonsa odotukseen verraten melkoisen vilkas potkija. Potkut ja liikkeet tuntuvat tosi selkeästi ja käyvät välillä ihan kipeääkin. On kuitenkin ihana, kun liikkeet tuntuu kunnolla. Tässä raskaudessa olen alusta asti "kehdannut" puhua vauvalle ääneen, kun se esikoisen aikaan tuntui pitkään aika oudolta. Nyt tuntuu, että meillä on tämän pikkutyypin kanssa jo tiivis suhde muodostunut. Parhaiten illan mesoamiset rauhoittaa kuitenkin isin käsi mahan päällä. Isosiskon makoilu mahan vierellä taas saa aikaan napakimmat potkut, jotka naurattaa isosiskoa. 

Viikko 24 on ollut ehkä vähäoireisin tähänastisesta raskaudesta. Närästää toki välillä, vessassa saa edelleen rampata ja joskus vatsa kovettuu harkkasupistuksin sen verran, että täytyy hidastaa vauhtia. Paineet on aika matalalla ja pyörtymistä saa varoa ottamalla ylös nousemiset rauhallisesti.  Enimmäkseen on kuitenkin ihan normaaliolo ja välillä ihan yllättyy, esimerkiksi sitä, että miksei töissä pääsekään niin ketterästi vaikka avustamaan jollekin kenkiä jalkaan. Sitten muistuu mieleen, että ainiin, onhan tuossa toi maha välissä. Yötkin saan aika kivasti nukuttua, joskus jäädään kyllä vauvan kanssa valvomaan ja tuntuu mukavalta että pikkutyyppi on seurana, muiden perheenjäsenten tuhistessa vieressä. 

Vatsa kasvaa kovaa vauhtia. Instagramiin lisäilinkin tämän kuvan, missä  vuonna 2014 raskaus on jo kuukauden pidemmällä kuin nyt, mutta vatsan koko on silti liki sama molemmissa. Ihmeellistä miten tämä aika kuluu, äitiyslomaan on enää 2,5kk ja esikoinen oli sylissä jo heti äitiysloman alussa. Nyt jo aika haikea ajatus, että raskausaika kuluu nopeasti ja on mahdollisesti viimeinen kohdallani. Toivottavasti näitä vähäoireisia viikkoja ehtisi tässä olla ennen loppuajan tukalampaa oloa. Joka tapauksessa tärkeintä, että vatsassa voidaan loppuun asti hyvin ja sieltä tullaan turvallisesti maailmaan. < 3





-heidisusanna

perjantai 17. marraskuuta 2017

Vuorotyö ja vanhemmuus

Meillä kotona viime aikoina kuohuttanut aihe on ollut taas minun vuorotyöni. Keskustelujen ikiaihe, miten kolmivuorotyö vaikuttaa perhearkeen, ystävyyssuhteisiin, omaan terveyteen. Olen itse tehnyt kolmea vuoroa hoitoalalla vuodesta 2008, eli koko tähänastisen työurani, yhdeksän vuoden ajan. Molemmat vanhempani ovat olleet lapsuuteni vuorotöissä ja itsellenikin se on tuntunut luontevalta tavalta elää arkea. Toki sitä on saanut tottua sanomaan "ei" kavereiden viikonloppusuunnitelmille tai "en tiiä", kysyttäessä menoja muutaman viikon päähän. "Tuskinpa", jos on kysytty jonkun pyhäpäivän viettoon. Vuorotyö on kuitenkin sopinut minulle, sillä olen aina ollut iltavirkku. Aamuvuoro on itselleni aihe syvälle huokaisulle, useampi peräkkäin jo kirosanan vahvuinen. Ei vain sovi, tuntuu että olen kunnolla hereillä vasta puoliltapäivin ensin liisterissä aamun rämmittyäni. Iltavuorot ja yövuorot, sekä niistä palautuminen sujuu taas heittämällä. Poislukien toki raskausaika, joka on aiheuttanut omat hankaluutensa myös niihin. Rakastan sitä, kun pääsen aamuvuorosta ja edessä on vasta iltavuoro, tai mikä parhainta, jos välissä on se kuuluisa yksi vapaapäivä, tuntuu sen kesto heti paljon pidemmältä. Itse en ole tehnyt pelkästään "ergonomiseksi" suunniteltua työlistaa ja hyvä niin, tykkään muuttuvista vuorojärjestelyistä ja ajasta vuorojen välissä.





Pitäisikö perheen äidin sitten elää päiväarkirytmissä muiden kanssa?  En väitä, etteikö vuorotyön tekeminen olisi vaikeutunut äidiksi tulon myötä. Etteikö se olisi välillä perheeltä pois. Ennen sai hankalampien vuoroyhdistelmien välissä nukkua mielin määrin, koulun ohella jaksoi mennä tekemään vaikka minkälaisia vuoroja ja palautui niistä ihan tolkulliseksi ihmiseksi. Nyt saattaa kolmevuotias sairastaa kotona juuri, kun olisi se suurin tarve ottaa päiväunet. Ennen ensimmäistä yövuoroa pidän tytön aina kotona, joten sen päivän nukkumiselle on enimmäkseen sanottu heipat. Lähden välillä töihin, kun kotona olisi kaikki koolla ja olisi yhteistä mukavaa tekemistä. Lähden töihin,  kun isi ja Tiiti suunnittelevat retkeä. Lähden töihin,  kun muut suunnittelevat jouluaamun puuronkeittoa, tai olen jo yön ollut siellä ja kömmin petiin nukkumaan peittoa korviin kiskoen. Minulta jää väliin päiväkodin ensimmäiset juhlat, kirpaisee. 

Vuorotyö on mielestäni mahdollistanut myös paljon perheellemme. Koko ensimmäisen päiväkotivuoden tyttömme on saanut olla vajaita viikkoja ja lyhennettyjä päiviä hoidossa vuorotyöni vuoksi. Me olemme viettäneet yhteisiä aamuja sekä vapaapäiviä viikolla omia juttujamme touhuten ja isiaikaa on ollut sitten viikonloppuna enemmän. Väliin on osunut yhteisiäkin viikonloppuvapaita. Oma jaksamiseni on parempaa, kuin aikoina, jolloin esimerkiksi koulun vuoksi elin pakotettuna aamurytmissä. Ansaituilla vuorolisillä on tehty yhteisiä hankintoja kotiin ja mahdollistettu ylipäätänsä elämistä ja hoitovapaalle jäämistä lapsen kanssa. Hoitovapaalla voin käydä tekemässä viikonloppuvuoroja, jos talous käy tiukille. Olen myös työssä, jonka arvomaailman ja sisällön koen omakseni, sydämeni työksi. Työni pitää minut ihmisenä, herkkänä ja vahvana yhtä aikaa, sekä laittaa päivittäin asioita tärkeysjärjestykseen. Itse henkilökohtaisesti en voisi olla hoitoalalla töissä paikassa, jossa arvomaailmani ja resurssit tehdä työtä olisivat koko ajan ristiriidassa keskenään. En haluaisi tarjota perheelleni sitä katkeroitunutta ihmisrauniota. Omista töistäni tulee välillä itku kotonakin, harvoin, mutta välillä. Joka tapauksessa se itku on puhdasta ihmisyyttä, kiitollisuutta siitä, että on voinut olla mukana niin suurissa, vaikkakin raskaissa hetkissä.

Yhä edelleen valitsen vuorotyön ja vanhemmuuden yhdistämisen, katsotaan tekeekö toisen lapsen syntymä muutosta ajatusmaailmaani tai taivunko joskus päivätöihin muiden pyynnöstä. Tiedostan, että valintani on osaltaan itsekäs, aiheuttaa lisätyötä, vähentää omaa aikaa ja vaatii sopeutumista perheen toiselle vanhemmalle. Olen kiitollinen siitä, että hän jaksaa olla paras isä lapsellemme, kun äiti pukee heijastinlivin päälleen ja polkaisee yövuoroon perjantai-iltana. 


-heidisusanna

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Isänpäivänä


Onnea kaikki isit! Ihan tässä täydestä sydämestä isänpäivää toivotan, vaikka itsekin kuulun siihen sakkiin, jotka on itkua vääntäen istunut luokkahuoneessa isänpäivänä isän kuolemaa seuranneena vuotena ja niinä seuraavinakin. Ei ollut helppoa ei. Sen enempiä kantaa asiaan ottamatta, mielestäni kuitenkin tärkeintä on se, miten isää kaipaava lapsi tilanteessa kohdataan, ei se mitä nimitystä siitä käytetään. Meillä on Tiitin päikyssä ollut isien ja äitien aamukahvit erikseen sekä lisäksi vielä läheisten päivä. Tunnelma on aina ollut vapaamuotoinen ja kaikki pienen ihmisen tärkeimmät läheiset on paikalle hyväksytty päivänä kuin päivänä. 

Minun isäni oli maailman paras isä. Nyt myös tyttärelläni on maailman paras isi, mistä olen päivittäin kiitollinen. Mieli on rauhallinen ja onnellinen odottaa myös toista lasta tähän perheeseen, missä tiimistä toinenkin osapuoli rakastaa, hoivaa, hauskuuttaa ja asettaa niitä rajojakin tarpeen vaatiessa. Käytiin eilen katsomassa Yösyöttö elokuvissa ja senkin aikana kävi monta kertaa mielessä, että onpa siinä vierelläni ihan parhaaksi isäksi kasvanut tyyppi. Naurettiin, kuinka hänkin esikoisen vauva-aikana oli aika ulalla, mutta nyt on vaikea edes palauttaa mieleen tuota uutuudenkarheutta, kun hän niin suvereenisti hoitelee lapsiperhearkea. Meidän isi lähtee lapsen kanssa extempore retkille ja kun hän kesken arkipuuhien kohtaa katseen esikoistyttömme kanssa on hetkessä jo käynnissä vauhdikas supersankarileikki keittiöpyyhkeet viittana. Ihan superisi, kiitos kun olet. < 3




-heidisusanna

perjantai 10. marraskuuta 2017

Kirjavinkki: Miiran äiti on kätilö


Isosisko syntymässä postauksessa lupailin palailla Miiran äiti on kätilö -kirjaan, kun se on saapunut. Tänään odotettu tilaus tupsahti postilaatikkoon. Ajattelen, että tulevan isosiskon kanssa on hyvä puhua mahdollisimman paljon, aina kun häntä itseensä kiinnostaa puhua vauvasta ja vauvan tuloon liittyvistä asioista. Meillä ei varsinaisesti ole tarkoitusta, että esikoinen olisi mukana itse pikkusiskon synnytyksessä, mutta toki meidän täytyy ottaa huomioon, että lähin sukulainen, joka pääsee esikoisen seuraksi synnytyksen alkaessa, asuu tunnin matkan päässä. On siis hyvin mahdollista, että Tiiti ehtiikin olla läsnä synnytyksen alkutiimellyksessä. Haluan myös tätä asiaa käsitellä ikätasoisesti riittävän ajoissa. Suomeksi käännettyjä lastenkirjoja itse synnytystapahtumasta ei juuri ole. Onneksi Viekun Anna-Riitta Kässi ryhtyi toimeen ja niin Christy Tynerin kirjoittamasta ja kuvittamasta Mama Midwide - a Birth Adventure -kirjasta syntyi ihana Miiran äiti on kätilö. Kässi on Viekun sivuillaan kirjoittanut kattavat vinkit myös niille, jotka suunnittelevat lapsen mukana oloa synnytyksessä. 



Miiran äiti on kätilö - on hurmaava kirja Miiran äidistä, joka katoaa yöhön auttamaan vauvoja maailmaan. Pyjamabileissä Miiran kaverit arvuuttelevat Miiran äidin olevan varmaan supersankari. Kirjassa kuvataan pääpiirteitä kätilön työstä. Miira pääsee osallistumaan karhuperheen synnytykseen, jossa rohkea karhuemo puhisee supistusten voimasta puuhun nojaten isäkarhun hieroessa selkää. Kuva on mielestäni aivan ihana! Karhuemo synnyttää lopulta pentunsa altaaseen perheen ja kätilön tukiessa ja luottamassa karhuemon kehon voimaan. Kirjan kuvitus on ihastuttava ja tarina itsessään jotenkin niin voimauttava ja kaunis, että näin hormonihuuruisella silmäkulma kastuu. 





Tiiti on selailut kirjaa innoissaan ja kiinnittää huomiota kirjan yksityiskohtiin. Varsinkin kuva, jossa Miiran äiti tutkii vauvan asentoa lepakkoäidin masussa pää alaspäin, lumosi Tiitin. Mielestäni kirja on kiva tapa kuvata sitä aitoa tilannetta, minkä lapsi voi kohdata mukana ollessaan neuvolassa (jos jätetään se pää alaspäin puussa roikkuminen pois) tai kotona kohdatessaan erilaisen oloisen äidin, joka syventyy synnytyskuplaansa ja supistusten vastaanottamiseen. Ja vaikka lapsi ei lopulta näkisikään näitä asioita, ovat tällaiset aidot elämänmakuiset tarinat mielestäni niin kauniita ja opettavia kaikkien ihmeellisten nykyajan lastenohjelmien ja kertomusten rinnalla. 



-heidisusanna

torstai 9. marraskuuta 2017

Vauva-ajan hankinnat

Vapaa-ajalla ajatukseni ovat vallanneet vauva-ajan hankinnat. On ihana miettiä, mitä kaikkea pienen tulokkaan kanssa tarvitaankaan. Tarpeelliset vauva-ajan hankinnat ovat lopulta melko perhekohtaiset. Toki on olemassa yleisimpiä hankintoja, joita lähes joka vauvaperheessä on käytössä ja listoja, joiden mukaan mennä, mutta lopulta moni asia selviää vauvakohtaisesti. Samat hankinnat koetaan toisissa perheissä turhakkeiksi ja toisissa niiksi tärkeimmiksi vauva-arjen pelastuksiksi.








 Meillä esikoisen aikaan tärkeimmiksi koettuja hankintoja olivat:

hoitopöytä+alusta
huppupyyhe
skip hop leikkimatto
hoitolaukku
turvakaukalo
babybjörn balance soft sitteri
itkuhälytin
vaunut (emmaljunga city cross)
harsot
yöpuvut
haalarit
unipussit 5kk-1v
myssyt
junasukat
amme jalustalla+ lämpömittari
tuttiketju
mamin tuttipullot + varakorvike
nutrilon nutriton maidonsakeuttaja
lansinoh rintavoide
juomapullo
b-warmer imetyshuppari
pinnasänky, lakanat ja pehmuste
syöttölusikat
jääpalarasiat soseille
potta
stokke tripp trapp
kuola- ja ruokalaput 
kuvakirjat
uv-suojattu vaunuverho
aurinkolasit
tutit 2kk-1,5v
pieni pupu pehmolelu
kerttisvaipat+ kosteuspyyhkeet
kantorinkka retkeillessä 1-2v
tossut
kynsisakset
pehmeä hiusharja
d-vitamiinitipat
viilennettävä purulelu
käsidesi vieraille
matkasänky






Vähälle käytölle meillä jäi:

kantoliina ja -reppu
rintapumppu
imetystyyny
niistäjä
rasvat ja talkki
lämpöpussit
liivinsuojat
maidonkerääjät
hupparit ja takit -pienet koot
potkuhousut
kuumemittari
unirätit

Emme hankkineet ollenkaan:


vaipparoskis
mobile
hyppykiikku
matkarattaat
sairaalakassi tavaroineen (ei ehditty)
pesuaine vauvalle
yövalo
tuttipullojen sterilisointilaite
koliikkikeinu
liikuteltava vauvasänky




Pikkusiskolle hankintalistalla on vielä:



unipesä
kapalo?
uusi hoitolaukku
uusi hoitopöytä
uusi turvakaukalo
kestovaippojen täydennystä
"imetystuoli" olisi ihana
vaippasäilytys
hyvät imetysliivit
vanupuikot ym käyttötavarat



Huh huh tuota tavaran määrää näin lueteltuna! Ihmeellistä, että liki kaikki tarvittavien listalta + vaatevarastot ovat meillä tallessa säilytettynä, eivätkä ihmeemmin vyöry kaapeista tai sängynaluslaatikoista vastaan. Onni on ollut, että otettiin äitiyspakkaus, saatiin ja hankittiin paljon tavaraa käytettynä sekä saimme loput uutena lahjaksi, kun esikoinen syntyikin niin yllättäen muuton keskelle kuukausi ennen laskettua aikaa. Meillä ei siis juurikaan ollut isompia hankintoja valmiina, kun tyttö oli jo tupsahtanut syliin. Tällä kertaa siis siltä osin paremmin valmistautuneina liikkeellä. :)




-heidisusanna