perjantai 20. lokakuuta 2017

Jippii, joulukorttikuvat on valmiina

                                                                            *Blogiyhteistyössä Pikkunekkulan kanssa

Viime postauksen syystunnelmointi vaivihkaa kuljetti mukanaan jo joulutunnelmointiinkin. En ole pitänyt itseäni koskaan jouluihmisenä, mutta pakko myöntää, että lapsen myötä on tuokin ajanjakso tempaissut vähän mukaansa. Tänä vuonna ylitin itseni jokavuotisen tuskailun aiheen kanssa. Nimittäin ei olla vielä marraskuussakaan, kun meidän joulukorttikuvat löytyy kuvattuna ja karsittuna kansiosta, enää tilaamista odotellen. Lähetetään kortit lähimmille sukulaisille ja oikeistaan vielä useammin vain viedään itse perille, kun rakkaita nähdään. Ystäville kuva tulee laitettua yleensä Whatsapissa tai Facebookissa jouluntoivotusten lomassa. Joulukorteissa on viimeiset kolme vuotta saanut meidän esikoinen loistaa itsekseen, vielä ei olla tonttulakeilla kuorrutettuihin perhekuviin lähdetty. Varokaa vaan ensi vuotta! 

Kaikki, jotka ovat lapsia kuvailleet tietävät, ettei niissä kuvaushetkissä kannata pitää tonttulakkia liian kireellä. Vallankin pienemmillä lapsilla kuvauslavasteet katoavat pian suuhun, lentävät tiehensä tai jokin epäoleellinen kiinnostaa juuri, kun pitäisi hymyillen pönöttää paikoillaan. Siitä syystä itse olenkin ottanut tavaksi jo valmiiksi suhtautua kuvaukseen huumorilla ja löytää ne kuvat, missä tyttö on itsensä oloinen ja näköinen. Kivoja kuvia tulee vaikka yllärinä tuodun joulukoristelaatikon penkomisesta tai luvasta pyöriä keskellä jouluvalokasaa. Rennoin ja iloisin mielin ja tarpeelliset valmistelut etukäteen tehtynä menee lapsien kuvailutkin mukavammin. 




Tänä vuonna kuvailu oli helpompaa kuin koskaan. Postilaatikosta löytyi Pikkunekkulan tonttulakki ja Tiiti riemunkiljahduksien saattelemana  puki sen päähänsä ja juoksi peilin eteen. Viime joululta kaivamani Viola&Maxin laukkumekko meni vielä päälle ja Tiiti oli aivan hurmioitunut omaan tonttuleikkiinsä. Nappasin hetkestä kiinni, hain kuviin lahjaksi saadun lampaantaljan ja annoin Tiitille käteen yhden joulukoristeen. Siinäpä se, neiti loi parhaat hymynsä ja hassutuksensa kameraan ja kuvat oli räpsitty muutamassa minuutissa. 



Tonttulakin suosio johtui varmasti siitä, että Tiiti oli itse saanut iskeä silmänsä siihen, kun ihastelin samanlaista lakkia Pikkunekkulan Facebookissa. "Voi äiti, kunpa minulla olisi tuollainen tonttulakki!" Edellisvuoden tonttulakki oli jäänyt auttamatta pieneksi, joten kahta kertaa ei tarvinnut äidiltä pyytää, vallankaan kun ihana Pikkunekkula lähti mukaan yhteistyön merkeissä ja saatiin tonttulakki heiltä. Useimmat Pikkunekkulan vaatteet ja asusteet valmistetaan asiakkaan tilauksesta, joten minäkin naputtelin toiveeni yksityisviestillä menemään. Lakissa hurmaa myös kotimaisen PaaPii Designin kuosi (Myyryn karkkikepit), jotka on meillä sekä äidin että tyttären ikilemppareita. Kuten tiedätte, liputan aina täysillä luomupuuvillan ja kotimaisuuden puolesta. Pikkunekkula täyttää ne toiveeni täysin. Heillä käytetään vain luomupuuvillaa enimmäkseen suomalaisilta, sekä muutamalta ruotsalaiselta valmistuttajalta. Ostin samalla myös merinovillahuivin Tiitille ja nyt jo kaduttaa, ettei tullut hankittua itsellenikin, kun tuota yövuoron työmatkoille lainasin. 





Nyt on mitä loistavin aika tilata tonttulakit, mekot, paidat ynnä muut joulua - ja niitä joulukorttikuvia varten. Pikkunekkulan facebookista voit kurkata muille tehtyjä ihanuuksia ja laittaa sitten omat toiveesi koosta, kuosista ja mallista menemään. Näin yöpakkasten saapuessa on mukava jo kääntää ajatukset lämpimään joulunaikaan ja pikkuväen riemuun. Ihanaa viikonloppua sulle!




-heidisusanna

torstai 19. lokakuuta 2017

Tunnelmointia

Syksyn pimeys yllättää minut joka vuosi. Vaikka kesän lopulla usein mielessäni käykin, että kohta on taas pimeää, yllättää tuo totaalinen säkkipimeys kuitenkin. Kuljen työmatkoja pyörällä ja välillä tuntuu, etten erota pimeästä edes itseäni, vaikka olenkin heijastinliivein ja pyöränvaloin valaistuna. Liukkaat lehdet tienpinnassa lisäävät oman jännityksensä matkaan. Kotona syksyn pimeyttä tulee lievitettyä perinteisin konstein: villasukat jalkaan, kuuma kaakaomuki viereen ja sohvalle viltin alle linnoittauminen kynttilöiden loisteessa. Olen myös viritellyt valoja vähän sinne sun tänne, kun kattolamput tuntuvat turhan voimakkailta rauhallisiin syysiltoihin. Tekisi mieli viritellä jo joulun ajan valotkin, mut josko hetken vielä malttaisi. 





Pienet käytävävalot ovat käteviä myös yöllisiä veski- ja juomiskäyntejä varten. Vallankin itse kuljeskelen taas raskauden myötä öiseen aikaan ihmeellisen usein ja hämärästi valaistussa kodissa onkin oma tunnelmansa hiipiä, kun maailma ympärillä on ihan hiljaa. Tiiti herää kerran yössä ja uskaltaa silloin lähteä sängystä, kun valoja on tasaiseen tahtiin matkan varrella. 




Meillä on mieheni kanssa tapana myös ulkona huomioida se, jos toinen on tulossa pimeällä kotiin. Jotenkin liikuttava ele pimeällä kävellä kohti kotia, kun huomaa että oma kotiintulo on huomioitu lyhdyt pihaan sytyttämällä. Näissä tunnelmissa taidan käydäkin  itse laittamassa lyhtyihin valoa, kohta kun koittaa taas yövuoroon lähtö. Ovat valot sitten aamuhämärällä taas vastassa. 



-heidisusanna

lauantai 14. lokakuuta 2017

Syysretki

Vihdoin, siis vihdoin! on riittänyt energiaa lähteä lapsen kanssa ulkoilemaan kotipihaa pidemmälle. On lapsi toki päässyt päiväkodissa ja isänsä kanssa retkeilemään, mutta äiti on tällä tontilla ollut kyllä aivan hyödytön väsymyksen vuoksi. Nyt, kun isi lähti työviikon päälle vielä eri kaupunkiin opiskelemaan, ryhdistäydyttiin me tytöt ja lähdettiin pienelle syysretkelle metsään. Matkalla innostuttiin vauhdikkaaseen lehtisotaankin. Lehtisodan kuvasato jäi heikoksi, kun sain jatkuvasti olla puolustautumassa kolmevuotiaan tehohyökkäyksiltä. Kyllä piristi mieltä, vaikkei juuri selätetyn syysflunssan jälkeen vielä pitkään viittitty retkeillä. 



Meidän tyttö on onneksi vanhempiensa tapaan tosi luontorakas ja palauttaa vanhemmilleenkin sitä ihmettelyn ja näkemisen taitoa luonnossa. Moni asia olisi taas jäänyt näkemättä, jollen olisi palannut katsomaan, että minkä luona Tiiti kyykkii ja tutkailee. Myös syksyn hyvät puolet tulee esiin, kun matkaa taittaa pienemmän kanssa. Hassua, että näin isompana sitä usein huomaa vaan harmauden ja sateen, kun taas lähempänä sitä märkää maaperää hämmästellään värejä, ötököiden hienouksia ja kaiken kauneutta. 






Meiltä vahva suositus perheen yhteisille luontoretkille, vaikka ihan pikkuruisillekin, nyt, kun ensi viikollekin vähän vähemmän sateita ja enemmän auringonpilkahduksia lupaillaan. 



-heidisusanna

perjantai 13. lokakuuta 2017

Raskausajan pelot



Onko pienellä kaikki hyvin? Olenko valmis? Sujuuko kaikki normaalisti? Mitä tämä tarkoittaa? Miksei liikkeet jo tunnu? Kuuluuko sattua? Tunnenko tarpeeksi liikkeitä, entä rakkautta? 


Raskausaika heittää usein odottajan melkoisen tunnemyrskyn keskelle. Tunneryöpyllä on tarkoituksensa vauvantuloon valmistamisessa ja myöhemmin vauvan viesteille herkistymiselle, mutta ei se kyllä useimmiten mitään herkkua ole. Itsevarmasti julistin tässä raskaudessa, että pää kestää paljon paremmin, kuin esikoisen odotusaikaan, eikä mieli ole niin herkillä nyt. Just joo. Ihan samanlailla on tullut panikoitua, itkupotkuraivaroitua ja googleteltua, mitä tämä tarkoittaa. Onneksi vauvafoorumilla on samat kysymykset esitetty monta kertaa ja mieskin huomauttaa vierestä, että tuotahan sulla oli esikoisen odotuksen aikaankin. Hyvä, kun jollain on jalat maassa ja muisti pelaa, kun yksi kieppuu hormonipyörteissä ja murehtii milloin mistäkin. 

Olen kovasti koittanut takoa mieleen, että nauti nyt. Jos tämä jää meidän viimeiseksi odotukseksi, en haluaisi kuluttaa arvokasta aikaa murehtimiseen, vaan nauttia täysin rinnoin (kirjaimellisestikin). Silti pelot hiipivät mieleen, ennen kuin ehdin tempaista ovea niiden edestä kiinni. Olen tässä raskaudessa tuntenut liikkeet tosi varhain ja nyt kun näillä viikoilla nämä liiketuntemukset ovat heikentyneet, tai lähinnä olen itse panikoitunut siitä, mikä on mitäkin, ovat myös pelot kasvaneet. Onko kaikki hyvin? Nukutko sinä vai onko jokin pielessä? Samalla on ollut pakko alkaa jutella masulle "äiti täällä, potkaise vähän jooko." Kadun tätä toivetta vielä, sitten jos ja kun kunnon mylläys alkaa. Menettämisen pelko on kamala. 

Rakastan


Ainoa asia, mikä ei tällä hetkellä pelota on se, että riittääkö rakkaus. Tiedän, että senkin ajatuksen kanssa moni esikoista tai kuopusta odottava painii, eikä se ole mitenkään väärin tai outoa. Mitä jos kiintymystunteet eivät herää ja kuinka ajan ja rakkauden saa riittämään lapsille. Se, jos mikä on jo varmaa, rakkaus tuota pientä kohtaan on jo niin vahvaa ja luottamus siihen, että meidän perheessä rakkautta kyllä riittää. Toki koitan muistaa, että synnytys voi taas aikanaan lykätä uuden hormonimyräkän päälle ja baby blues voi yllättää. Koitan nyt jättää tän itsevarman julistamisen vähemmälle, etten jää kokoajan housut kintuissa kiinni teille näistä. 


Rakenneultraan ei onneksi ole enää niin kauan, kuin miltä se tuntuu niinä hetkinä, kun kovasti jännittää. Jos sitten on kaikki hyvin, lupaan ottaa vähän rennommin ja antaa vauvahurahtamisen tulla. Kyllähän asiat voi mennä pahasti pieleen myöhemminkin, mutta koitan aina muistaa töistä yhden ihanan lääkärin sanat, kun pessimisti minussa nosti päätään "Muistathan Heidi, että on aina sekin mahdollisuus, että kaikki sujuu tosi hyvin. "


-heidisusanna

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Kylpyhuone järjestykseen + kestoilusuunnitelmat



Niinkuin eteisenkin, myös kylpyhuoneen kanssa olen kerännyt harmaita hiuksia päähäni. Kylpyhuone on melko uusi, joten sinänsä siitä ei ole tarvinnut huolta kantaa, mutta järjestely puolella ollaankin oltu aika ojassa. Pyykkihuolto koostui aiemmin eriparin koreista ja rönsyilevistä kasoista niiden päällä sekä koneen edessä, koska lajittelu ontui. Käytiin tällä viikolla Kärkkäisellä ja sieltä kaiken muun kuorman joukkoon osui nuo Orthexin kotimaiset pyykkikorit. Kätevästi nyt saa värikkäät, tummat ja vaaleat pyykit lajiteltua jo pyykkiinvienti vaiheessa. Korit ei myöskään värityksensä puolesta pomppaa silmille muutenkin harmaa-valkoisesta kylpyhuoneesta. 



Samalla kun järjestelin pyykkikorit riviin päätin tarttua myös viereiseen kaappiin, jonka ovi ollaan mieluusti pidetty tiukasti suljettuna. Pyyhe- ja lakanakaappi oli jo lapsuudenkodissani kauhistus ja olen tehokkaasti jatkanut tuota linjaa omassa kodissa. Nyt pyörittelin kaapin sisällön järjestykseen, jota voisi ylläpitääkin hetken. Viimeisessä kuvassa vilahtaakin tulevaisuudensuunnitelmia, joita varten tarvii sitten järjestää vielä oma paikkansa ja pesusysteeminsä. Kyllä näet oikein, ajattelin että meillä ainakin osakestoillaan tulevan vauvan kanssa. Hamstrasin kirpparilta kestovaippaviikon kunniaksi taskuvaippoja ja tilailin myös kestovaippayhdistyksen iltahulinoilta muutamia uusia vaippoja vastasyntyneelle, kosteudenpitävän PUL-pussin vaippojen kuljetukseen sekä imuja. Sieltä Kärkkäiseltä mukaan tarttui myös puuvilla- ja bambuharsoja. Kokonaan oma viidakkonsa kestoilu kyllä on, mutta on ollut ihana huomata, että taas tulee tämmöinen hurahtaminen vauvajuttuihin ja halu oppia asiasta lisää. Se kun tekee kotonaolosta sitten huomattavasti mukavampaa. Kestoilu kyllä sinäänsä sopii arvomaailmaani kuin nenä päähän, ensimmäisen lapsen kohdalla sitä oli vaan jotenkin hukassa, ettei pystynyt kovalevyä kuormittamaan enää uudella asialla. 





Tässä sitä ollaan, aikalailla jo kotiäidin kuulumisissa, vaippoja ja pyykkäystä, vaikka äitiyslomaan vielä muutama kuukausi onkin. Löytyykös sieltä ruudun toiselta puolelta innokkaita pyykkääjiä tai kestovaippailu kokemuksen omaavia? Olisi kiva kuulla miten on kestoilu lähtenyt käyntiin ja mitkä kuviot teillä on parhaaksi koettu. 



-heidisusanna

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Päiväkoti suljetaan

Meillä päiväkotitaivalta tuli viime kuussa kuluneeksi vuoden päivät. Blogin kaikkien aikojen toisessa postauksessa pohdin noita alkuaikoja ja syitä päiväkodin aloitukseen. Kuluneen vuoden aikana ollaan oltu enimmäkseen oikein tyytyväisiä päiväkodin mukana oloon arjessamme. Olemme voineet koko ajan pitää päiväkotiviikot 2-4 päiväisinä, ja usein nekin päivät jommasta kummasta päästä lyhennettyinä, mikä on ollut kiva juttu. Meidän tytön kohdalla on myös ollut hyvä, että paikka on ollut pieni ja turvalliset aikuiset ovat pysyneet samana. Kuluneen kesän omistajan vaihdoksen myötä moni asia muuttui epävakaammaksi, hoitajat vähenivät ja päiväkodin tulevaisuudesta hiipi silloin tällöin epäilyksiä meidänkin korviin. Epävakaammilta tuntuneina aikoinakin pelastus oli kaksi taloon jäänyttä ihanaa hoitajaa, jotka kohtasivat meidät päivittäin hymyillen ja perheemme yksilöllisesti huomioiden meitä aikuisia myöten. 

Sitten se tieto tuli: päiväkoti suljetaan. Aikaa pähkäillä arkipakka uusiksi on muutama kuukausi. Meillä asiaan toki vaikuttaa se, että jos kaikki sujuu hyvin,  olen jäämässä kotiin viimeistään helmikuussa vauvan tuloa odottamaan. Sinänsä aikaa päiväkodin sulkemisen ja äitiysloman välille jää vain reilu kuukausi, joten se varmaan saataisiin sumplittua, jos meidän toiveisiin sopivaa uutta päiväkotia ei löydy. Uskon, että sisaruksen vauvavuotenakin Tiitin olisi ihan hyvä käydä vaikka parina päivänä viikosta päiväkodissa tai jossain kerhossa toisten seurassa, niin hänen  itsensä, kuin koko perheen kannalta. Katsotaan, kuinka asiat järjestyy. Eniten tällä hetkellä herkistää se, että todella ihanasta hoitajasta joudutaan luopumaan jo ensi kuussa. Hän on ollut se syy, miksi äidistä tuntui niin paljon helpommalta jättää esikoislapsi toisten hoitoon. Kiitos Sinulle Maarit, sydämesi on täyttä kultaa ja ammattitaito rautainen!

Olemme huomenna menossa jälleen talonäyttöön, joten katsotaan tuoko se tullessaan muita muutoksia arkeen. Hieman näin muutosten edessä huolettaa, meillä ainakin naisväki reagoi aika herkästi kaikkiin muutoksiin. Huomaan myös, että tässä kaikenlaisten suunnitelmien keskellä ollaan taas aika samanlaisessa tilanteessa, kuin Tiitiä odottaessamme. Silloin viimeisen puolen vuoden aikana muutimme yhteen, valmistuimme, aloitimme uudet työt, menimme kihloihin, järjestimme häät, mies vaihtoi työpaikkaa ja muutimme jälleen vain ehtiäksemme viedä laatikot uuteen kotiin odottamaan vauvan kotiutumista. Toivottavasti tällä kertaa ei ihan yhtä suurta muutossarjaa saada aikaiseksi, vaikka tuostakin rakkaiden ihmisten avustuksella hyvin selvittiin. 

Toivon, että nyt tulevina viikkoina saadaan arki pysymään vakaana ja turvallisena lapselle. Huomiseksi on metsäretken eväät pakattuna ja hyvillä mielin itsekin sairaslomalta palailen töihin. Olen kiitollinen niistä eväistä, mitkä päiväkoti on kuluneen vuoden aikana pakannut meidän ja lapsemme elämän reppuihin. 



-heidisusanna

lauantai 30. syyskuuta 2017

Kuulumisia

Oon kuluneen viikon viettänyt sairaslomalla töissä alkaneiden supistusten vuoksi. Viikonloppu olikin suunniteltu vapaaksi, mutta toki tähän iski vielä syysflunssa päälle. Oon koittanut ottaa rennosti ja kuluttaa aikaa puuhissa, jotka ei sisällä rehkimistä. Enimmäkseen oon kuluttanut sohvannurkkaa tai nukkunut. Tiiti oli viikolla pari päivää päikyssä ja itse tulin kotiin ja vain nukuin tuon välin. Kilpirauhaskokeissakin kävin ja ne oli ok lääkkeennoston jäljiltä. Vatsan elo on tuntunut aika rauhalliselta nyt lepäilyn myötä. Mieli on ollut vähän ristiriitainen, kun kovasti haluisi tehokkaana ja työkunnossa pysyä, mutta tottakai tällaiset asiat menevät sen edelle ja on vaan hidastettava tahtia.

Piritykseksi viikoon toin kukkia sisälle ja ulos. Meillä paikallisessa kukkakaupassa on aina tosi lämmin ja ystävällinen fiilis ja siellä on mukava käydä jo ihan senkin takia.  Iltasin oon yrittänyt jaksaa Tiitiä huomioida. Hän pari päivää pyyteli, että leivottaisiin yhdessä ja sitten haalittiinkin kaapeista helpon suklaakakun ainekset kasaan. Oli meidän ensimmäinen tekele, mutta hyvältä maistui ja hauskaa oli yhdessä puuhailla. Tuntuu, että tuo esikoinen kasvaa ihan silmissä ja oivaltaa jatkuvasti uusia juttuja ja aina on itse jo vähän jäljessä, että mitäs kaikkea nyt jo osataankaan. Myös kotitöitä hän ahkeroi mielellään isin apurina, kun äiti oli hommista lomautettuna. 




Yksi asia mihin saan silloin tällöin inspiraatiopyrähdyksiä on virkkaaminen. En ole koskaan loistanut kässätunneilla, mutta muistan, että jo ala-asteella innostuin virkkaamisesta niin, että kässäpussi oli täynnä isoäidinneliöitä siinä vaiheessa, kun moni vielä ähisi ensimmäisen parissa. Sittemmin virkkaaminen jäi vuosiksi, kunnes Tiitin vauvavuotena tein ontelokuteesta pari mattoa ja yksi yö virkkasin Tiitille pöllöpipon. Viime syksynä tein Tiitille säärystimet ja toisaapäivänä virkkauskuumeen iskiessä päädyin saman ohjeen pariin  ja tein itselleni säärystimet. Säärystin per päivä muun kotitekemisen ohessa tuli nopsaan. Eniten tuskaa aiheutti nappien ompelu, joka ei oo ikinä kuulunut lempipuuhiini. Tiiti katseli säärystimien etenemistä vierestä ja pyysi vauvanukelleen äidin tekemää peittoa. Nappikaupoilta sai sitten Tiiti valita mieleisen värin peitolle ja yllättäen kotiuduttiin vaaleanpunaisen lankakerän kanssa. Itselleni tuo viininpunainen on väri, mihin syksyisin aina hurahdan, mutta muutoin se ei välttämättä silmää miellytäkään. 





Ois kiva tietää, mitä te muut alatte tehdä, jos on vähän pakkolevon paikka tai vaikka ulkona sadekelit pitkittyy? Onko syksyisin jotain erityisiä lempipuuhia?



-heidisusanna

maanantai 25. syyskuuta 2017

Syksyiset asu- ja masukuvat




Aurinko lämmitti tänäänkin vielä ihanasti pitkin päivää. Illansuussa reipastuttiin ja lähdettiin ottamaan aurinkoisia syyskuvia meidän perheestä. Kamerasta löyty toinen toistaan ihanampia ja iloisempia kuvia meidän neidistä, mutta haluan edelleen jättää hänestä kasvokuvat julkaisematta, joten kuvat on enimmäkseen näitä omia mahaprofiilejani. Oli ihana saada masu ja esikoinen ikuistettua samoihin kuviin. Mies luonnollisesti nappas ne kuvat, missä mua näkyy. Viime raskaudessa masukuvien otto jäi aika vähille, kun raskausaika oli yhtä rumbaa häineen, töineen ja muuttoineen ja Tiitikin päätti syntyä sitten heti äitiysloman alkuun. Täytyy nyt jo hyvissä ajoin ikuistaa masu kuviin, vaikkei itsellä aina niin hehkeä olo olisikaan.



Kuten kuvista näkyy, me ollaan taas kokovartalo-Noshit päällä. Mulla on Noshin legginssit, Hei-mekko ja Silmu-huivi. Tiitillä on ihanan isomummultaan saaman Mayoral takin alla Noshin ribbipaita, jaloissa rockarit ja päässä kotiompelijan tekemä pipo Noshin sulkakuosista. Ei ollut taaskaan mikään suunniteltu asumätsäys, mutta enemmistö parhaista oleskeluvaatteista meillä löytyy Noshilta. 



Rv 15+6

Olipa ihanaa viettää yhdessä koko perheen voimin aikaa ulkona, on jäänyt viime aikoina kyllä ihan liian vähälle. Koitetaan parantaa tapamme, niin hyvän mielen toi tämä reissu tullessaan ja sinetöitiin se vielä käymällä meidän lempipaikassa syömässä. Masu alkaa kyllä muutenkin näyttää aika hyvin syöneeltä, hassua kuinka paljon vauhdikkaampi on kasvutahti tässä toisessa raskaudessa. Saas nähdä, minkälaisen toppatakin mahdutan päälleni enää helmikuussa. : D



-heidisusanna

lauantai 23. syyskuuta 2017

Auringonsäteitä väsymyksen syövereihin

Huh huh, aluksi pahoittelut jatkuneesta blogihiljaisuudesta. Alkuraskauden väsymys ei ole halunnut väistyä, vaan on napakasti parantanut asemiaan keskiraskauden uupumuksena. En uskalla ajatellakaan sitä viimeisen kolmanneksen olotilaa. Väsymys on vienyt tilaa kaikelta. Töissä on jaksettava kolmessa vuorossa, mutta huomaan, että tunteet tulevat enemmän ihon läpi ja omasta itsestä lähtevä ärsyyntyminen nostaa päätänsä useammin. Toki se ei saa näkyä potilaskohtaamisissa. Myös supistustuntemuksia on ollut ja täytyykin nyt katsoa, onko turvallista tätä tahtia töitä painaa. Päivävuorojen ja kolmen yövuoron jälkeen olisi taas yksi vapaa ja silloin neuvolalääkäri. Luulen, että siellä voi aamukahdeksan vastaanotolla päästä vaikka itku, jos neuvolalääkäri on yhtä symppis, kun terveydenhoitaja etukäteen mainosti.

Eniten olen surrut sitä, että kotiin töistä raahautuu väsynyt äiti, joka sinä yhtenä vapaapäivänään pistää Pikku Kakkosta päälle repeatilla ja osallistuu tornin rakennukseen ja muistipeliin sohvalta kurotellen. On ollut niin huono omatunto oman jaksamisen vähyydestä, kun kolmevuotias oikein imisi energiaa ja kiinnostusta itseensä. Jos on isin vuoro hakea päiväkodista, huikkaa Tiiti jo kotiovelta "Onko äiti sohvalla?" Sitten hän kävelee luokseni halaamaan ja kysymään "Onko sinulla vielä vauva mahassa, oletko vielä väsynyt?" Auts. Onneksi on lähellä ihanat ihmiset. Viime viikonloppuna serkkuni koiransa kanssa oli ollut ihan parasta seuraa, jota hihkuttiin koko viikko. Tiitin isi sekä äitini antavat myös tytölle rakkautta ja huomiota sylikaupalla. Nytkin tehdessäni yövuoroja ja mieheni ollessa koulussa, on Tiiti äitini luona, joka on ihan voittotilanne meille kaikille. Itse oon saanut nukkua ja käyttää päivät siihen, että jaksan yöt. Kiitos äiti!



Tänään oli pakko laittaa herätyskello soimaan, koska oli luvattu niin upeaa ilmaa. Väsymystaakkaa on entisestään lisännyt jo alkanut syksyn viileys ja pimeys. Näin yökön arkea eläessä on töihin mennessä sekä sieltä lähtiessä pimeä. Kerrankin tänä vuonna säälupailut tosiaan lunastettiin. Nyt istun aamupalalla näissä näkymissä meidän terassilla valokylvyssä ja tuntuu, että kireys hieman helpottaa ja aurinko toimii luonnon valokynänä tummille silmille. Kyllä tämä tästä. Onneksi asiat ympärillä on muuten loistavasti, joten näin auringonsäteiden valossa tuntuu väsymysmärinäkin aika turhalta. Tunnen pienen liikkeet jo hyvin ja se tuo aina hymyn kasvoille. Kuinka rakas oletkaan siellä jo nyt, voi hyvin. < 3








-heidisusanna

maanantai 18. syyskuuta 2017

Isosisko syntymässä - kirjavinkki


Minulla ja pikkusiskollani on puolitoista vuotta ikäeroa. Minulle on kerrottu, että osasin olla aika riiviö, mitä tuli pikkusiskon tutin varastamiseen ja myöhemmin jopa itse pikkusiskon varastamiseen, kun olin napannut hänet salaa nukkeni tilalle nukenvaunuihin. Anteeksi äiti ylimääräisistä sydämentykytyksistä. Kirjastossa törmäsin joku aika sitten rispaantuneeseen vanhaan kirjaan, joka herätti heti omat lapsuusmuistot mieleen. Heti kannesta tunnistin tuon Vallaton vauva valtaa vatsan -kirjan ja jokainen sen sivu synnytti tarkan muistikuvan, millaisin silmin olin lapsena kirjan kuvia tarkkaillut ja miten sen tarinan kokenut. Ajattelin, että nyt olisi hyvä aika myös meillä alkaa kirjojen avulla auttaa Tiitiä valmistautumaan tulevaan elämänmuutokseen  ja ottaa häntä konkreettisemmin mukaan vauvan odotukseen. 

Kirjakaupan hyllyiltä huomasin tämän David Bedfordin kirjoittaman, Susie Poolen kuvittaman ja Päivi Rekiaron suomentaman Sinusta tulee isosisko -kirjan (2015). Kirja on mukavan simppeli ja värikkäiden vauvakuvien ja nyt ajankohtaisen aiheen vuoksi siitä on tullut meillä nopeasti lemppari. Itsekin olen päässyt vähän eroon ääneenlukuahdistuksestani ja nyt on mukava kirjan tarinan myötä jutella lapsen kanssa asioista, joita hänellä herää mieleen vauvan odotuksesta ja siitä millaista on, sitten kun meillä asuu pikkuveli tai -sisko. Kirja on rehellinen, se kertoo isosiskon olevan vauvalle tärkeä ja vauvan söpö, mutta vauvasta paljastuvan muitakin juttuja, kuten kakkavaipat, varpaille puklaaminen ja sen, että joskus vauva voi kitistä niin kovasti, että on vaikea ajatella mitään muuta. Kirja myös muistuttaa isosiskonkin olevan vanhemmille rakas.



Kirjan kautta ollaan saatu paljon keskustelua aikaiseksi ja luulen, että meillä on aivan huippu isosisko syntymässä ja kasvamassa sitten keväällä. Kirjastosta tulee varmaan lainailtua lisää aihealueen kirjoja, jos se jatkossakin lasta itseensä kiinnostaa. Ennakkotilailin myös kauan katselemani Miiran äiti on kätilö -kirjan, joten siitäkin voin kirjoitella sitten, kun se loppuvuodesta saapuu. 



Onko sulla vinkata jotain aiheeseen sopivaa kirjaa?

-heidisusanna

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Talvivaatteet kasaan

Tässä kelien viiletessä on tullut tunne, että taitaa taas talvi yllättää niin autojen kuin lasten talvivarustelussa. Sillä lähdinkin tän viikon vähäisellä vapaa-ajalla tekemään inventaariota siitä, mitä meiltä löytyy talven varalle ja mitä joutuu vielä hankintalistalle. Onneksi aika hyvin vielä viime vuoden talvivaatteet mahtuivat päälle ja Tiitilläkin oli sellainen hetki, että mielellään sovitteli vaatteita ja asusteita päälle. Päädyin lopulta vain talvikenkäostoksille ja takki lähti mukaan heräteostoksena NameIt:in alesta. Voi olla, että se on sopivamman kokoinen vasta keväällä/ ensi talvena. Villavaateet meiltä löyty enimmäkseen sukulaisilta saatuina. Pipot oon ostanut viime vuonna. Kaikki villavaatteet meillä on kotimaisilta yrityksiltä, Kivatilta ja Ruskovillalta.  Laadukkaita vaatteita, jotka kestää lapselta toiselle.



Vähän alkaa kyllä heräillä ajatus, että voi kun tämä vatsan matkustaja olisi tyttö. Sen verran on tuota pinkkiä ja vaaleenpunaista kertynyt meille vaatteissa ja asusteissa. Enimmäkseen muualta saatuna, mutta vielä olisi hyväkuntoista vaatetta käytettäväksi seuraavalle ja annettavaksi vielä eteenpäinkin pieneksi jäädessä. Toki nyt toisella kerroksella osaa vähän järkevämmin *kop kop* tehdä hankintoja, jos sieltä tuleekin poikalupailua. Innolla häntä odotetaan, oli kummin vaan. Jos muuten tiedätte hyviä lämpimiä talvihanskoja kolmevuotiaalle, niin saa vinkata. Viimeksi löydettiin vihdoin kirpparilta Rasavil-merkkiset toppahanskat, jotka oli ainoat, missä sormet pysyivät kovemmilla pakkasilla kunnolla lämpiminä. Nyt nuo alkaa olla jo vähän matkansa päässä. Ruskovillan tumput on kyllä hyvät sisätumppuina hepposimmissakin hanskoissa, mutta olisi kiva löytää yhdet kunnolliset. Myös vuorelliset kumpparit jää varmaan talven mittaan pieneksi. 




Joko teillä on talvivaatekartoitus tehty? 

-heidisusanna