tiistai 31. tammikuuta 2017

Kohtaamisia


Viime päivät olen elänyt taas ytimessä, mitä tulee kohtaamisiin ja ihmisyyteen. Teen työtäni keskellä ihmisten suurimmista tunteista kertyvää matkaa. Rakkaus, suru, viha, pelko, katkeruus, kaipaus, irtipäästämisen vaikeus, kiitollisuus, toivo. Luopuminen. Lopullisuus. Uuden alku. Niin suuria teemoja, ettei niitä voi koskaan täysin sanoittaa. Ehkä jotkut suurimmista runoilijoista ovat siinä onnistuneet melko hyvin, mutta jotain jää silti aina mysteeriksi.

Surussa, rakkaudessa ja luopumisessa on niin paljon asioita, jolloin sanat tuntuvat melko haperoilta työvälineiltä. On laitettava itsensä peliin. On tultava askel eteen ihmisenä ihmiselle, kosketettava, katsottava, halattava, otettava ehkä vielä askel taakse. Hiljennyttävä. Olen liian pieni ollakseni näin suuressa hetkessä. Olen kuitenkin tärkeä, tässä ja nyt. Apuna toiselle, vaikka se itsestäni tuntuukin pieneltä hipaisulta keskellä elämää, keskellä kuolemaa. Kuolema tekee nöyräksi, sen edessä olemme lopulta yksin, mutta pitkän matkaa usein myös yhdessä. Ennen kaikkea rakkaus tekee nöyräksi. Kuinka monta kertaa viime päivinä on omakin silmänurkkani kostunut vain siitä suuresta kunnioituksesta ihmisiä kohtaan. Kuinka uskomatonta rakkautta nuo vierelle jäävät osoittavat. He valvovat, koskettavat, puhuvat, hoivaavat, itkevät, nauravat, ehkä jotkut käyvät vain pikaisesti, ovat etäämmällä, mutta yhtä kaikki; he ovat keskellä yhtä suurinta matkaa elämässään, eikä se matka ole helppo. Se on rakkaan saattomatka. 

Tiedän, että pystyn auttamaan konkreettisin keinoin tarjoamalla apua oireisiin erilaisin keinoin. Pystyn myös turvautumaan muihin ammattilaisiin, kun omat keinot loppuvat. Pystyn turvaamaan työkaveriin. Voin antaa tietoa tulevista vaiheista. Sillä juuri tieto on kaikeista tärkeintä. Epätietoisuus on murskaavaa. On oikeus tietää, mitä minulle tapahtuu? Mitä hänelle tapahtuu? Meillä ei ole vastauksia kaikkeen, mutta emme myöskään jätä ottamatta kysymystä vastaan. Ihmisillä on oikeus tulla kuulluksi, kohdatuksi. Vaikket pystyisi antamaan kuin katseen takaisin. Se katse tai kosketus voi merkitä kaikkea. Se usein riittää. Tai voit kysyä mitä hän kysymyksellään tarkoitti, "kun puhuit tästä, tarkoitit että..?" Antaa toiselle aikaa jäsentää omia ajatuksiaan, vastata omiin kysymyksiinsä. Kylmyyttä on kääntää selkänsä, sysätä asia eteenpäin, tai antaa sen hautautua toisen sisälle, koska itsellä on vaikea asiaan suhtautua. On oltava rohkeutta nostaa ne asiat esille, mistä ehkä vielä vaietaan. Meidän on tehtävä sinun kauppoja kuoleman kanssa. Olen tehnyt niitä useita. En tule koskaan valmiiksi, enkä voi sanoa olevani valmis kuolemaan, ennen kuin olen oikeasti sen edessä. Mutta tiedän, että aika ajoin käyn sen prosessin itsessäni ja elämässäni läpi, jotta pystyn vastaamaan siihen katseeseen. Olemaan läsnä silloin, kun mitään muuta ei voi. Eikä mitään muuta tarvita.

Rakastan työtäni. Joskus se kuormittaa, silloin on käytössä omat välineet, kuten työnohjaukset. Niin ja meidän loistava työporukka, millä jaksaa päivän kuin päivän. Sekä oma elämä. Kotona elän, rakastan, nautin, kiukuttelen turhasta, iloitsen pienestä. Niinkuin kaikkien pitäisi elää.


Eppu: "Yhtenä päivänä meidän kaikkien pitää kuolla, Ressu."

Ressu: "Kyllä, mutta kaikkina muina päivinä meidän ei pidä."


(lainaus Tenavat- sarjakuvasta, työkaverin vinkkaama)


Saa elää. Kuoleman edessä on vielä paljon elämää jäljellä. On mahdollisuuksia, on toiveita, on toivoakin, se vain muuttaa muotoaan. Toivo hyvästä päivästä, hyvästä hetkestä, jälleennäkemisestä. Rakastan työssäni sitä osuutta, että se pitää pitää minut enemmän ihmisenä, kuin mikään muu. Tämänkin on ihana työkaveri sanoittanut, anteeksi kähvellys.

Tärkeysjärjestyksestä saa usein muistutuksen, vaikkei sitä voi elämää elää joka päivä miettien, että nyt menisi oppikirjan mukaan näin. Ei, ihmisen pitää mokailla, keskittyä epäolennaiseen. Sitä on ihmisyys. Siitä ne naurut loppuaikoinakin tulee. "Muistatkos sen..." "Ainiin, voi kamala..." – ja naurun remakka. Naurukin on usein vahvempaa kuin muualla. Huumori on ominaisuus, joka säilyy ihmisessä, kun sen annetaan säilyä. Kun tarjotaan mahdollisuus hyvälle ololle. Olen kiitollinen näille perheille, että he antavat meillekin niin paljon. Tässä maailmassa on rikkautta saada jatkuvaa muistutusta siitä, että vielä välitetään, vielä huolehditaan rakkaimmasta, perheenjäsenestä, ystävästä, kaukaisesta sukulaisesta, naapurista, työkaverista. Kiitos. Viipykää vierellä, edes sen silmiin nostetun katseen verran.


Rakkaudella

heidisusanna

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Lastenhuone kuvina

Tiitin huone on etsinyt muotoaan kuluneen kahden vuoden aikana. Tilaa ei kyllä ole ollut järjestystä suuremmin muutella, vallankaan kun huoneessa on myös aikuisten työpöytä. Tällaiseksi huone on nyt viime aikoina vakiintunut. Tiitin sänky on Little Footprint Brooklyn -merkkinen. Sänky on jämäkkää koivua ja on tosi kätevä laskettavan pohjan ja vaihdettavan laidan vuoksi. Sänky on normaalia pinnasänkyä isompi, joten 140cm pituudella se menee pitkään lastensänkynäkin ilman laitaa ja sitten vaikka pikkusohvana, jos huoneneliöitä tulee joskus lisää. 

Lastenhuoneen maton olen virkannut ontelokuteesta,

Leppäkerttui ilmestyi joulun alla paketissa työpaikan pukukaappiin,
kiitos sinulle ihana, kuka olitkin. <3 Kerttu on rakas.

Työkalupakki on ollut yksi lempileluista. Kiitos siskolleni. <3 Leikkijän neule: Nosh, legginssit: Vimma




Pöllöhurahtelua.
Metsän eläimiäkin huoneessa asustaa. 
Hape lasten puuhapöytä + jakkara tuunattuna eläinkuvilla. Jakkaran sisässä on kätevästi säilytystilaa leluille. 

Annariikka Qvistin superihana Keinuen -juliste 

Ylläoleva julisteen paikka oli pitkään tyhjänä ja välillä jotain valmiiksi epäsopivia oli siinä kokeilussa. Qvistin Keinuen julisteen löytäessäni Weecosista, tiesin heti Sen Oikean löytyneen. Niin suloinen. Väri ja ympäröivä vaaleus myös tasapainottavat kivasti meidän vihreitä lastenhuoneen seiniä. Tiitin leluissa koitetaan suosia puisia ja kestäviä versioita. Lelusäilytystä on lisäksi olohuoneen senkissä. Nukkumishuonetta on kivempi rajoittaa vähän lelupaljoudelta. Tosin nykyään Tiiti on taas kaivautunut äidin ja isin kylkeen perhepetiin. Niin on nyt hyvä kaikilla meillä. <3 Lastenhuone on nykyään päivän leikkien käytössä sekä illalla tarvittaessa huone, jonka oven voi sulkea jos joku haluaa omiin oloihinsa hetkeksi uppoutua. Satuja siellä myös lueskellaan ja paljon piirretään.

Mistä tulikin mieleen, että Tiiti piirsi tänään ensimmäisen pääjalkaisensa! 2,5 -vuotiaana. Melko aikaisin siis, uskoisin. Oli niin huippua, kun riemuittiin kaikki yhdessä, Tiiti pisti ihan voitontanssiksi ja äiti ja isi säesti. Kuinka hurjan onnellinen voi olla pallosta, neljästä viivasta, silmistä ja suusta. Ihan tuli onnenkyyneleet silmiin, etenkin kun näki toisen silmistä kuinka vanhempien ilo heijastui ja hän oli niin ylpeä saavutuksestaan. Voi rakkaus. Harkitsen kovasti, että tuosta ekasta piirrustuksesta tilaisin Tiia Arkko Design korun. Tällä hetkellä voisin vaikka ottaa tatuoinnin siitä. Mies sanoi joskus, kun puhuin samaa jo tätä pääjalkais-vaihetta odotellessani, että hän mieluummin odottelisi tytön piirrustustaidon kehittymistä ennen tatuointiliikkeeseen ryntäämistä. :D

-heidisusanna

perjantai 27. tammikuuta 2017

Unelmien koti


Ei olla tammikuusta vielä päästy, kun taas yks unelma kolkuttelee oven takana. Käytiin tänään talonäytössä ja nyt illan on pää sauhunnut. Onko se tässä? Niin monta palasta loksahtaa kohdilleen. Joku silti vielä kinnaa. Pelko uuden edessä vai joku oikea aavistus siitä, ettei sittenkään vielä? Kevät 2014 kierrettiin urakalla omakotitalojen näyttöjä. Silloin, vallankin alkukesästä, aloin olla jo ihan tuskastunut ja pesänrakennusvimmoissani valmis muuttamaan about jokaiseen pystyssä suurin piirtein olevaan rakennukseen, jota käytiin katsomassa. Onneksi mies siinä kohtaa toppuutteli ja lopulta myöntyi, että mentiin vielä rivariin vuokralle. Hyvä niin, sillä muuttolaatikot oli suurimmaksi osaksi aukomatta, kun tyttö samalla viikolla syntyi.

Jätettiin talohaaveet vauva-ajaksi taka-alalle. Tehtiin paluumuutto vanhoihin maisemiin kun Tiiti oli puolivuotias, edelleen vuokralle. Kolme kuukautta siitä kierreltiin näytöissä ja päädyttiin naapuritaloon, jossa myynnissä oli meidän asunnon kaltainen rivarikolmio. Tässä ollaan nyt kaksi vuotta viihdytty oikein hyvin, mutta nyt alkaa jälleen omakotitalohaaveet nostaa päätään. Ollaan miehen kanssa molemmat maalta kotoisin, joten jonkinlainen kaipuu maaseudun rauhaan vain on. Samoin molemmat jakaa ajatuksen, että lapsemme haluamme kasvattaa maalla. Pienessä kylässä kouluineen on omat lieveilmiönsä, tiedetään, mutta niin on paljon paljon hyvääkin. Parempi olisi muuttaa nyt, kun Tiiti ehtisi vielä tutustua kavereihin leikeissä ennen kouluvuosia. Itsellä on ollu suuri rikkaus saada kulkea samojen ystävien kanssa kerhovuosista aina lukioon asti samoja polkuja. Edelleen ollaan joka päivä tekemisissä whatsappin välityksellä ja aina nähdään, kun porukan aikataulut saadaan sopimaan. Kovin huonosti ei siis tullut porukkaa valittua. Ja juuri ollut luokkakokous todisti kyllä senkin, että kultaisia tyyppejä oli siellä meidän luokalla ala-asteella muutenkin.


Joten maalle siis. Hirsitaloon. En kestä, mikä hirsitalovimma meihin on iskenyt. Nyt kun ollaan se keksitty, on hyvin vaikea enää kelkkaa muuttaa. Pihaa pitäisi olla, missä touhuta ja elellä rauhassa. Extra bonusta olisi että lähistöllä olisi metsää, rantaa ja peltoa. Talon pitäisi olla hengitysilmaltaan ja rakenteiltaan puhdas. Puunvärin vastapainoksi oma sisustussilmä kaipaa kyllä valkoista. Tällä hetkellä elellään melko harmaavalkoisessa kämpässä, mutta beigeä pellavaa ja kaikenlaista ihanaa räsymattoa ja kiikkustuolia haaveilisin kyllä lisää, jos olisi unelmien koti muokattavana. Miehellä tärkein vaatimus on kunnon autotalli. Yhteinen toive on rantasauna. 

Vielä mitä, tänään siis käytiin katsomassa:
 hirsitaloa rannan lähettyvillä, rantasauna check, autotalli check, iso tontti -ehdottomasti check, vaaleat kauniit pinnat pyöröhirsien ryhdittämänä check, palvelut lähellä, lyhyt matka kaupunkiin töihin ja silti ihan maalla check, check, check.
Koska muutetaan?

Yksi syistä, ettei saman tien kiljastu tarjousta asuntoesittelijälle oli se, että pihapiirissä on vanhoja rakennuksia, jotka osaltaan voi olla vähän taakka. Harmittaa, jos ei pysty kauniille talolle luomaan uutta elämää, vaan se jää siihen pihaan sitten lahoamaan. Projektia olisi myös rannan siistimisessä, laiturissa, saunan ja autotallin kunnostuksessa/ uuden rakennuksessa. Mies miettii onko kuitenkin jotain villojen kastumista jossain. Yhtäkkinen hyppy uudenkarheesta rivitalokämpästä melko suureen kokonaisuuteen on aika pelottava. Mun pitäis autokin hommata ja totutella taas ajamaan. Tämä kämppä pitäis saada myytyä. Ehtoja tarjoukseen tulisi siis joka tapauksessa useampi.
Uskalletaanko? 

Hauska yhteensattuma on, että tässä viime viikon aikana meillä vaihtu Tiitin päikyssä omistaja. Yksityinen päikky, joten koko paikan nimi ja toiminta meni sitten osittain uusiksi. Siitä riittäisi postauksen verran kerrottavaa, kunhan vähän nähdään miten uusi systeemi lähtee toimimaan. Se yhteensattuma siis oli, että kovin tykätyn vanhan päikyn nimi ja tuon talon viereisen päikyn nimi on liki sama. Nähdäkö merkkejä siellä, missä niitä haluaa nähdä... Pysy matkassa, kerron kuinka pähkäily etenee. Voi juku, mitkä sisustus ja perhe-elämä uuden äärellä -jutut alkaiskaan, jos nyt vallan tempaistas!


-heidisusanna

tiistai 24. tammikuuta 2017

Kiva päivä - onnen hurinoita


Vapaapäivä.

Takana kuusi vuoroa töissä, edessä yksi vapaa. Hoitoalan arkea, ei siinä sen kummempaa. Tämä vapaapäivä oli selkeesti oikein latauspäivä. Olin ollut ripotellen neljä iltaa ja kaksi aamua töissä, hirmu pitkä aika pienen taaperon arjesta. Oli tapahtunut, vaikka mitä, mistä mulle vielä 2,5 -vuotiaan tarinankerrontakyvyllä aukeni aika hassuja pieniä ikkunoita. Kivaa oli ollut, sen ymmärsin.

Nyt oli sylkkypäivä. Jatkuvasti pienet kädet ojentui kohti, "äidin sylkkyyn tulen". Ja niin syliteltiin, pusuteltiin ja halittiin. Tuli taas muistutus siitä noin kahdeksan kuukautta vanhan Tiitin vaiheesta, kun jatkuvasti oli pienet pullerosormet kiinni puntissa tai kaulassa. Katastrofi oli, jos äidin ois pitänyt vaikka kuumaa ruokaa päästä sekoittamaan. Silloinkin apinanpoika usein oli jossain kyljen reunalla roikkumassa. Voi pientä. Tänään ei ollut äidillä kiire. Olis voinut hurista onnesta vaikka viikon, kun toinen pitkästä aikaa oli koko ajan kainalossa. Huomasi, kuinka iso tyttö Tiiti jo on. Hellyydentankkaushetket on toki joka päiväisiä, viimeistään iltaisin pitää käpertyä jonnekin juttelemaan päivästä ja piippailemaan toisen nenänpäätä sormella. Päivällä usein jo leikit ja omat touhut tempaa mukaansa ja Tiiti kipittää tiehensä kesken äidin hellyyskohtausten. Onni on nyt ja tässä. Aika valuu välillä sormien välistä huomaamatta. 

Käytiin pulkkamäessä, tottakai. Ihmeteltiin jalkoja, jotka vajosivat lumen alle piiloon, jäähippuja männyn neulasissa ja kivien välistä kulkevia oksia. Lapsen näkökenttä on välillä kuin makrokuvaus kauneimmillaan. Kuinka pieniin yksityiskohtiin sitä kiinnittääkin huomionsa täydellisesti keskittyen. Kuinka yksi lumihiutale näkyy jokaista sakaraa myöten, kun lapsen kanssa sitä ihmetellään. Kuinka paljon maailmassa on värejä. Suurin rakkaus ja suurin opettaja on tuo pieni ihminen. Kuinka onnellinen hänestä olenkaan.


Syötiin yhdessä. Mikä ei valitettavasti ole meidän perheessä itsestäänselvyys. Niinkuin se ei ollut omassa lapsuudenkodissakaan. Vuorotyö asettaa omat mutkansa matkaan, mutta toisaalta sitten kun ollaan yhdessä, on ne hetket aina sitäkin mukavampia. Harvoin viitsii kukaan marista. Tiiti söi kokonaan mun tekemän ruuan, jes! Arjen onnistuminen. Mentiin päikkäreille ja tuhistiin liki pari tuntia kylki kyljessä. Pienet sormet pyöritti kiekuroita mun hiuksiin nukahtaessaan. Syy miksi vuosi sitten leikkasin tukan polkaksi, kun hiukset alkoi olla yhtä takkutukkoa. Nyt ei haitannut yhtään.

Herättiin ja herkuteltiin kakulla, jota isi oli edellispäivänä tehnyt. Jälkiruuaksi leipää. Joskus voi elää vähän Peppi Pitkätossu -päivää kenkiä tyynyllä heilutellen. Isi tuli kotiin ja sitten olikin taas iloinen puheensorina kun Tiiti kuvas meidän päivää. "Oli kiva päivä. Äiti pulkkamäkii, kovaa. Nyt mennään! Aarrekartta. Molla terve, oli  kuumetta. Ketulle lääkettä ja hakka. (=hakkarainen). Äitikulta. Nam kakkua. Isi, isi, katoooo!" Niin kova tohina, että lauseita ei juuri ehtinyt muodostua. Pikku Kakkosen jälkeen saunottiin. Tiiti viihty kylvyssä, mutta tuli hetkeksi väliin lauteillekin, kippisteltiin vesimukeilla. Saunan jälkeen kääriydyttiin pehmoisiin kylpytakkeihin ja sohvan nurkkaan. Iltapalaa ja vieretysten nukkumaan kahdeksalta. No, kumma että äiti nyt valvoo neljältä yöllä. Tiiti tuhisee isin kainalossa ja voin itsekin todeta:

Oli kiva päivä.

- heidisusanna

maanantai 23. tammikuuta 2017

Hurahdus ekologisiin lastenvaatteisiin

Voihan hurahdus! Helmikuussa tulee vuosi siitä, kun meille tuli ekat paketit itse ostettuja uusia lastenvaatteita. Siihen asti oltiin ihanasti 1,5 vuotta pärjätty lähipiiristä saaduilla vaatteilla, joista monet oli ollut jo useammalla lapsella käytössä. Varsinkin lapsen ensimmäisenä vuonna kokomerkit vilahtelevat ohi niin nopeasti, ettei perässä pysy. Tällöin vaatteet myös kuluvat vähemmän ja kestävät hyvänä vaavilta toiselle. Tämä jos mikä on ekologista. Puolitoistavuotiaalla alkaa olla vauhtia jo sen verran enemmän, että meillekin muualta kotiutuneet vaatteet oli osa jo melko loppuunkäytettyjä. Samaan aikaan satuin ensimmäistä kertaa osallistumaan erään lastenvaatemerkin kutsuille vieraana. Vaatteet ei oikein ollut mun makuun ja esittelijä vielä vähemmän. Joku kipinä muuten kivoista kutsuista jäi ja aloin googlailla, mitäs muita merkkejä löytyisi.

Se oli sit menoa! Heti bongatessani yrityksen sivut olin myyty kuosien ihanuudesta ja yrityksen tausta-arvoista. Pidin omat kutsut, löysin ihanan edustajan ja tartutin merkistä pauhaamalla inNOSHtusta omaan ystäväporukkaan (ja varmaan ärsytystä tuttavaporukkaan, pahoittelut). NOSH on suomalainen yritys, joka valmistaa laadukkaat vaatteensa sertifioidusta luomupuuvillasta eurooppalaisissa tehtaissa, tätä nykyä Portugalissa ja Ukrainassa. Noshia myydään kotimyynnin kautta, jonka edustajien pienyrittäjyyttä kannattaa tukea ja saada vaikka oman edustajan facebook -ryhmästä loistavat vinkit, tarjoukset ja henkilökohtaisen kokoneuvonnan. Myös netistä voi ostaa aiemmin julkaistuja mallistoja ja toimitukset on usein supernopeet.

Noshin tavaramerkkinä on vaatteiden pitkä käyttöikä. Lisänepparit ja kääntyvät lahkeet mahdollistavat sen, että esimerkiksi Tiitille vuosi sitten ostetut Noshit menee edelleen päälle kaikki ja todennäköisesti vielä pitkään suurin osa. Toivon kovasti, että myös mun vaatteet mahtuu pitkään. Tähän asti ovat ainakin hyvin joustaneet ja moni on vinkannut, että Noshit palautuisi jopa raskausajan käytöstä entiseen muotoonsa. Vaatteet kestää pääsääntöisesti pesua tosi hyväkuntoisina ja on ihanan pehmeitä. Itse odotan ne pesusta aina takas päälle, enkä muissa enää olisikaan. NOSH-kirppiksellä ja edustajien ryhmissä on myös tosi kivaa yhteisöllisyyttä ja ystävällistä meininkiä. Tähän pystyy hurahtaan melko kokonaisvaltaisesti. Valtaosa omasta ja Tiitin vaatekaapista on nykyään NOSHia.


Tunika Noshia, legginsit Melli EcoDesign


Housut NOSH, paita kotimaista ja luomua suosivan Hellapuun



Pipo on NOSHin ja kotimaisen KIVATin yhteisestä mallistosta




Jossain kohtaa takaraivossa alkoi yhä enemmän kolkuttaa ajatus etsiä jotain vielä enemmän kotimaista. Melli EcoDesign tuli sitten vastaan blogimaailmassa ja taas hurahdeltiin kovaa. Mellin tarina on lähtöisin pikkuruisen 580g painaneen keskosvauvan ihmeellisestä selviämisestä ja äidin tahdosta saada niin pienelle sopivia hyviä vaatteita. Melli on kauttaaltaan kotimainen yritys ja siitä huikean suuri hatunnosto tänä päivänä. Mellin vaatteet suunnitellaan, kankaat valmistetaan, painetaan ja ommellaan Suomessa. Tehdas sijaitsee Jyväskylässä. Vaatteet on niin ikään luomupuuvillaisia, kauniskuvioisia ja kestäviä. Ekologisuuden taustoista löydät kattavasti lisätietoa tästä linkistä. Mellillä on edelleen oma ihana keskosten mallisto, isompien vauvojen, lasten ja aikuisten lisäksi. Melliä ilmestyy Tiitin vaatekaappiin yhä useammin. Omasta kaapista Mellin vaatteet vielä puuttuu. Oon ihastunut täysin tuohon sulkakuosiin, jota löytyisi Melliltä valikoimaa myös kangaskasseissa, pussilakanoissa ja sisustustyynyissä.


Karkulainen karkkimaassa -huppari Melliltä, legginsit Noshilta

legginsit NopsuPopsu, leteistä kiitos taas päikkyyn <3


Mellin ihana sulkakuosi



Toinen Suomessa vaatteensa suunnitteleva ja valmistava yritys, johon kannattaa tutustua, on ehdottomasti PaaPii. PaaPiin myymälä sijaitsee iltatorin ja Venetsialaisten luvatussa maassa, eli kotoisammin Kokkolassa. Heidänkin valikoimassaan on vaikka mitä ihania luomupuuvillaisia vaatteita lapsille ja naisille. Vallankin lastenvaatteet  ihastuttaa omaa silmää. Niissä on hurmaavia lapsen maailmaan mukanaan kuljettavia printtejä, kuten Siiri keinuu. Meille on kotiutunut nyt kolme tunikaa Tiitille. Itseni tuntien en jaksa uskoa, että se jää siihen. Eikä tarvitsekaan, sillä olen huomannut tulevani onnelliseksi, kun voin samalla tukea kotimaista yritystä ja löytää tytölle arkikäyttöä kestävää vaatetta, joka miellyttää omaa ja tytön silmää. Tiiti toteaa usein peilin edessä "voii, nätti paita!". Päikyn ensimmäiseen valokuvaukseen valittiin Tiitin asu näistä kahdesta ihanuudesta ja päädyttiin tuohon minttuun Siestaan, joka on nyt verkkokaupan alessakin 20e.
Siesta ja Siiri keinuu



Vielä pitää mainita monelle tuttu merkki Papu. joka löytyy usein myös aikuisten vaatekaapista tai pipohyllyltä. Papu on nimittäin tunnettu rusettipipoistaan. Suunnittelu on suomalaista, vaatteita tehdään Nokian neulomolla Suomessa ja Portugalissa suomalaisen yrityksen omistamassa ompelimossa sertifioidusta luomupuuvillasta. Papulta on tuo yllä näkyvä Tiitin suosikkihuppari Pudding hoodie. Tuon hinta vähän kirveli alkuun, mutta niin pehmoinen, lämmittävä ja hyvänä pysyvä ihanuus tuo on, ettei enää kaduta!

Ekaa kertaa näiden merkkien sivuille päätyvät saattavat tosiaan kauhistua näiden vaatteiden hintoja. Hinnat kuitenkin mielestäni oikeuttaa osaltaan se, että niiden takana on takuulla vastuullinen tuotanto (ei lapsityövoimaa, palkat ajallaan, lainmukaiset työolot yms.), ekologiset arvot, suomalaisten työpaikkoja ja hyvä jälleenmyyntiarvo. Monet omista löydöistäni on merkkien kirppiksiltä ja mallistomyynneistä, joten kannattaa pitää silmät auki. Ajattelen nykyään, että jos en pysty ostamaan vastuullisesti tuotettua, niin en osta ollenkaan uutena ja piste. Pieniksi jääneet/ meillä tarpeettomat vaatteet meiltä lähtee aina Hope yhdistykselle, jotta voidaan laittaa hyvä kiertään sitä tarvitseville.

Ps. Myönnän, että nykyään välillä jo juoksen postilaatikolle toivoen, että ehdin sinne ennen kuin muut (lue: mies) huomaa taas uuden paketin saapuneen. Hurahdus mikä hurahdus, mutta eikös paheiden määrä oo vakio.

-heidisusanna

lauantai 21. tammikuuta 2017

Tervetuloa Olympus PEN E-PL7 + Accessories

Unelmia toteen! Olisi varmaan tarvinnut hetki rauhoittua ja rauhassa tsekkailla kameran ominaisuuksia ennen kirjoittamista, mutta nyt on niin täpinä päällä, että on vaan saatava kertoa. Kotiutin kauan haaveilemani Olympus PENin ja näin yhden illan kokemuksella on kyllä tuo kamera odotusten veroinen ja vielä enemmän!

Oon aiemmin omistanut vaan digipokkareita ja nyt kuluneen vuoden räpsinyt miehen Canonilla (550D). Ja nimenomaan räpsinyt, vailla sen suurempaa ymmärrystä järjestelmäkameran ominaisuuksista. Ennemminkin on harmittanut, kun omasta mielestään on tallentanut jonkun ihanan hetken, hymyn tai tilannekomiikan kuvaan ja vierestä on kuulunut "se on ihan epätarkka, poista". Pah, aattelin edelleen jatkaa täydellistä epätäydellisyyttä, mutta nyt saa myös oman kameran kanssa rauhassa tutustua ominaisuuksiin ja kokeilemalla löytää uusia ulottuvuuksia kuvaamiseen.


Olympus PEN E-PL7 on upea kompakti ilmestys. Kamera on bloggaajien suosima varmasti juuri sen näppäryyden ja muuntautumiskyvyn vuoksi. Kamera mahtuu pieneen tilaan, näyttö kääntyy ja kuvat voi siirtää wifillä langattomasti suoraan puhelimeen tai vaikka instagramiin. Sarja täydentyy eri tilanteisiin sopivilla objektiiveilla ja herkullisilla asusteilla aina iltalaukun veroisesta kameralaukusta, olka- ja rannehihnaan. Itsellä ainakin syttyi niin suuri ihastus Leather Collection- tuotteisiin, että oli vain pakko täydentää kamerapakettia niillä. Kai sitä joskus saa haalia kauniita esineitä ympärilleen, vallankin kun niillä on käyttöarvoakin. Kameralaukku vaikuttaa todella kätevältä, siihen saa kameran ja tarvikkeiden lisäksi matkaan naiselle oleelliset pikkulaukun tavarat, joten se käy sellaisenaan illanviettoon mukaan.
Olympus PEN kääntyvä näyttö, nyt saa selfietkin otettua tyylikkäästi




Kameran osto nyt ei koskaan ole se halvin ostos, mutta itsestä tuntui, että melko kohtuullisesti sai kauan haaveillun paketin, johon kuului kaikki tarvittava alkuun päästäkseen. Kameran rungon lisäksi pakettiin kuului M.Zuiko 14-42mm 3.5-5.6 objektiivi. joka on käsittämättömän ohut ja kevyt esimerkiksi totuttuihin Canonin objekteihin verrattuna. Linssinsuojus puolestaan vaikuttaa Canonin jälkeen melko heppoiselta, mutta tämä onkin vähän tämmöinen tyttöversio. Kuvanlaatu vaikuttaa lupaavalta, kolminkertainen optinen zoom on pehmeä ja näppäräkäyttöinen. Tätä voi käyttää myös kauko-ohjatusti puhelimella, siitä lisää Olympuksen sivulla. Kamerassa on tehokas kuvanvakain, joten ilman jalustaa pärjää tällä kameralla pitkälle. Lisäksi nappasin ostoskoriin vielä SanDisk Extreme SDHC 32GB supernopeen ja tilavan muistikortin, sillä luulen että sille on tulevana keväänä käyttöä.

Vielä on haaveissa kiinteän polttovälin 25mm ja 45mm objektiivit, sekä mahdollisesti MCON-P02 makrolisäke. Ehkä niihin nyt hetki vielä säästellään ja aloitetaan näillä. Ihanaa kun on jotain mitä odottaa. Nyt kevätfiilistely on jo ihan huipussaan! En malta odottaa, että saa kulkea tuolla luonnon heräämistä seuraten ja tallentaen. Pieni Olympus PEN on varmaan kätevä kaveri ottaa matkaan ihan vain olkahihnankin kanssa, eikä vaikuta niin möhkäleeltä ja tiellä olevalta kuin suuremmat järkkärit.

Miltä näyttää? Mukavaa viikonloppua!

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Pulkkamäkeen! + kevättä kotiin


Talvi on aina ollut mun inhokkivuodenaika. Talvimarina on joo aina ollut aika turhaa ja energiaa kuluttavaa, mutta jotenkin kylmän ja lumen on jaksanut paremmin, kun on saanut vähän marista turhasta. Lapsen täytettyä vuoden on talvista tullut sata kertaa kivempia! Väkisinkin tarttuu pienen ihmisen into kaikesta uudesta ja kivasta tekemisestä. Pari viimeistä talvea on siis mennyt sujuvasti taaperon rinnalla -no useammin perässä. "Äiti kato kato lunta, LUNTA, oho jälkiä jää, huomenta lumiukko, hyvää yötä lumiukko!" Ja se pulkkamäki! Voi juku, niinkun meidän tiiti nykyään toistelee. Voi juku se on kivaa! 

Meillä on tossa lähellä pieni mäen nyppylä, johon pääsee hujauksessa laskeen vaikka parikin kertaa vaan mäen alas. Jo piristyy mieli ja hiljenee erään talvijupina. Myös kauppareissut sun muut sujuu hienosti, kun muistaa tahtotaaperon kanssa lähteä pulkalla matkaan. Eräätkin hyllyjenväliraivarit  ollaan vältetty, kun oon äkkiä kiirehtinyt muistelemaan, että mihinkäs se pulkka kaupan pihassa jäikään? "Mäkeen!" Tiiti huutaa ja kiiruhtaa kohti kassoja, jes! Tänään lähtivät myös päikystä pulkkamäkeen, minkä tiedon varjolla aamu joutui huomattavasti kevyemmin. Kevättä ja kesää ikihaikaillessa on aika kiva myös nauttia siitä, mitä aikaa eletään. Pihan lumiukolle jutellaan kovasti. Sai äiti sen verran puuttua, että ukko seisoo hellehattu päässä. Ihan kohta on kevät. Ihan kohta. 

Yleensä helmi- maaliskuussa auringon lämmittäessä alan jo mielessäni elää kevätkautta. Vallankin opiskeluaikoina lasitettu parveke ruokki tätä illuusiota kivasti. Jos lämpötila on reippaasti yli kakskymmentä ja silmät sulkiessaan maailma on punertavan valoisa, onhan pakko olla jo kesä, vaikka pakkasmittari mitä valehtelisi! Tässä kohtaa tuli aina pakollinen tarve kuunnella SMG:n Lupaus kesästä. Nyt mennään tammikuussa ja kotona alkoi jo talven ja kevään kädenpuristus. Pimeän ajan valot (lue jouluvalot) sopii vallan hyvin kauppoihin ilmestyneiden kotimaisten tulppaanien sekaan. Joulukoristeet alkaa olla siivottu sivuun.  Toim huom: Aviomies, jos luit tänne asti, niin lopeta välittömästi ennen seuraavaa lausetta vättääksesi hermoromahduksen. ;) Kohta voikin kaivaa ne keväisimmät koristetyynyt esille, ehkä tehdä pari uuttakin tyynylöytöä.





Blogin eka kurkkaus makuuhuoneeseen

Joko siellä kevät tekee tuloaan kotiin ja mieleen? Vai vieläkö on parhaat hiihto-, pilkki- ja laskettelukelit edessä päin? 

-heidisusanna

maanantai 16. tammikuuta 2017

Lastenkirjat - meidän suosikit


Alice & Fox kirjahylly Canvas /Jollyroom
Lastenkirjojen maailma on värikäs ja yllättävä. Jokseenkin ensimmäiset lasta kiinnostavat kirjat voivat olla aikuisesta aika pitkäveteisiä. Vallankin ottaen huomioon, kuinka pitkäksi aikaa lapsi voi takertua johonkin vaiheeseen ja vaadittujen lukutoistojen määrä voi olla valtava. Silloin kannattaa jo lähtökohtaisesti haalia ympärille myös kirjoja, joita itsekin jaksaa lukea uudelleen ja uudelleen. Huomaan lapsen kasvaessa, että lukeminenkin on mukavampaa, kun pikkuhiljaa voi kuvakirjojen rinnalle tuoda myös syvällisempiä satuja ja elämänmakuisia opetuksia.

Tuo Alice & Foxin kirjahylly on ihana, kun kirjat ovat aina taaperon saatavilla ja houkuttelevasti esillä. Tiiti niitä usein järjestelee ja nappaa jonkun mukaansa "Äiti tätä luetaan". Meillä tuo kangas on hieman reunoista lyhentynyt, kun pistin sen vastoin ohjeita konepesuun. Joku tuoksu kankaassa häiritsi meidän vähän allergiaherkkää perhettä, eikä tuuletus riittänyt, mutta pesulla ongelma poistui. 
Suosikkikirjat 1-2

Ensimmäinen kirja, jonka Tiiti oppi itse kertomaan oli tuo hauska Pää tyynyyn! Saadessamme sen lahjaksi selailin kuvia hieman ihmeissäni, aika jännä lastenkirja. Kuinkahan käy, pelkääkö tyttö vallan tätä. Ja vielä mitä! Kirja muodostui heti suosikiksi, vallankin isin lukiessa mukaansa tempaavalla karhun mörinällä ja naapurissa asuvan ankan pirteällä korviin käyvällä äänellä. Kadehdin aina tuota taitoa lukea niin elävästi ja hauskasti, jatkuvasti uusia ääniä kehittäen. Joku lukko itsellä on, ette vaan samaan pysty, vaikka kuinka kaksin tytön kanssa lukiessa välillä yritänkin Ehkä erilaisuus on hyvä tässäkin, äiti lukee yksitoikkoisella, sadunkulkuun syventyneellä äänellä ja isi revitttelee ja hassuttelee. Parasta on, kun tyttö itse lukee keskittyneesti "pelataanko koottia? "EEEII, kytyit titä jo!! PÄÄ TYYNYYYN ankka!" Yösatuna voittamaton.

Minttu Vettenterän Yllättävän ystävän ostin joululahjaksi Weecosilta, jossa se on edelleen alennuksessa. Linkki lastenkirjaan tässä. Sadun kuvitus on hollantilaisen Keanne van de Krekeen käsialaa, ihanan värikästä, valloittavaa ja lennokasta. Teksti on runomuotoista, mutta jotenkin niin hykerryttävän suloista ja soljuvaa. Ei töksähtele ainakaan omaan korvaan yhtään niin paljon, kuin jotkut muut runon tai lorun muotoon väännetyt sadut. Joulun parhaita hetkiä oli kun isin veli otti kirjan käsiinsä ja Tiiti parkkeerasi viereen kuuntelemaan. Läpimurto heidän kahden kohtaamisessa kävi sadun kautta. Ja kuinka kivaan mielikuvitusmaailmaan ja tarinaan ystävyydestä tämän mukana pääseekään.

3. Keijun taikapöly. Petronella Grahn, 2015.

Lohikäärmeiden lisäksi omaksi suosikiksi on puolisalaa lennelleet keijut. En tiedä mikä tuossa maailmassa on aikuisiälläkin niin kiehtovaa, mutta huomaan että meille on tämän keijukirjan myötä kotiutunut myös vaatteita ja sisustustarroja Tinttu.comin poistomyynnin kautta. Satutaiteilija Petronellan tuotteet ja satuhahmot jatkoivat elämäänsä Pomenia - sivustolla. Tuo Keijun taikapöly -kirja kuljettaa lapsen mielikuvitusmaailmaan mukanaan myös aikuisen. Pomenian etusivulta sadun voi myös katsoa ja kuunnella äänisatuna

4. Tiitin ikisuosikit, NALLE PUHIT!

Mukana äidin ikisuosikit, Peppi Pitkätossu


En enää muistakaan, milloin Nalle Puh alkoi olla osa meidän jokapäiväistä elämää, mutta niin vaan kävi. Itselle Puh ei koskaan ollut mikään lemppari, jopa vähän noloksi pulleroksi sen lapsena mielsin. Pikkusisko meillä enemmän tykkäsi, johtui ehkä siitäkin että minä sitten boikotoin, hahah. Meidän Tiitin ekoja sanoja oli Puh. Ja sitten Natu, Kani, Ihaa (IHAAA!) ja Uu. Nyt on Möhköfantti DVD ihan ykkönen ja päikyssäkin välillä kajautetaan kunnon vastaanotto toitotus kun äiti tai isi tulee hakemaan. Sitä saa vähän selitellä, vallankin silloin, kun innostuu vastaamaan fantin poikasen hienoon töräytykseen. <3 Sadut on samalla tavalla aika yksinkertaisia, kuin pieni yksinkertainen karhu. Hyväntahtoisia myös. Myönnettäköön, että myös niitä, joihin äiti alkaa olla jo vähän kyllästynyt. Onneksi neiti selittää kuvien perusteellakin jo tarinan itse, ei aina lukemista tarvitakaan. 

Astrid Lindgrenin saduista taapero ei ole vielä niin innostunut, mutta toivon, että niiden maailmaan päästään tässä iän vähän karttuessa. Sieltä löytyi omat lempparit. Peppiä ollaan kyllä jo useampi kerta luettu, se varmaan koukuttaa jo värikkäiden kuviensa sekä Pepin apinan ja sisälle taloon kopsuttelevan hepan takia. Muumi-innostuksen tartuttaminen on kanssa työn alla. Takaisin Muumilaaksoon -kirja on mun matkassa ollut omasta lapsuudesta saakka.



5. Numerot. Aino-Maija Metsola, 2015.

Ikätasoisesti merkittäviä ovat tietenkin erilaiset kuva- ja ensisanakirjat sekä ne etenkin vanhempien "lempparit" eli soivat, tööttäävät ja piippaavat lastenkirjat. Ensimmäinen kuvasanakirjani oli Tiitin kaksivuotislahja ja se on kyllä oikein hyväksi todettu. Värikkäät kuva-aukeamat sisältävät vaikka ja mitä ja paljastivat, kuinka paljon sanoja lapsi jo tunteekaan. Myöhemmin niistä on luukuista helppo kurkistaa myös sanan kirjoitusasua. 

Lähiömutsi postasi viime kuussa Kaksi kivaa kirjaa väreistä -postauksen ja ihastuin sen perusteella Aino-Maija Metsolan kirjoihin. Meillä tuo Numerot oli tällä hetkellä enemmän pop, sillä Tiitin arjessa numerot vilisevät koko ajan. Laskeminen sujuu rennolla otteella jo 2-9 ja välillä siitä ylöspäin. Ykkönen on matkasta pudonnut jonnekin, mutta josko sekin kirjan sivuilta matkaan tarttuisi. Kuvat ovat koukuttavia ja kurkistusluukuista paljastuu täydentäviä tekstejä ja hauskoja kavereita. Uusia sanoja on taas tullut sanavarastoon tämän kirjan myötä, jippii! Kyllä paikkansa on näillä räikeän värisillä opetuskirjoilla pienen lapsen maailmassa. 

Vaikka itse jo fiilistelen aikaa, kun voidaan pidempiä pätkiä lukea yhdessä kirjoista, kuten Lokki Joonatan (Richard Bach, 1970)Veljeni Leijonamieli (Astrid Lindgren, 1973) ja Näkymätön lapsi (Tove Jansson, 1962). Tehtiinkö kaikki parhaat lastenkirjat jo noin kauan sitten? Löytyiskö tuoreampia lukusuosituksia keltään?


- heidisusanna