keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Askartelua taaperon kanssa

Ystävänpäiväksi bongasin ihanasta Tossavaisen toinen sukka -blogista helpon askarteluvinkin ja ohjeen, jonka löydät täältä: sydänketju. Ketju on superhelppo tehdä ja siitä voi tehdä omannäköisensä koristeen lastenhuoneeseen, juhliin tai ystävälle annettavaksi. Kartongin täytyy kestää kahtia taittaminen, yritettiin ensin sellaisella paksummalla aaltokartongilla, mutta selkeästi homma on helpompi ohuemmalla ja suoralla kartongilla. Vallankin kun hommassa häärii mukana innoissaan tekevä taapero. 

Oon pitkään ollut aikeissa ostaa omat harjoittelusakset taaperolle, mutta se on aina jäänyt. Nyt hän kokeili isommilla saksilla äidin valvonnassa ja sekin sujui jo hienosti, varmaan päiväkodissa on jo sitäkin ehditty harjoittelemaan. Täytyy kyllä nyt ne sakset hommata! Näitä Fiskarsin pyöreäkärkisiä lastensaksia oon ihastellut, löytyy ainakin suloiset amppari, leppis ja panda. Nitojaa en vielä laskenut omista käsistäni hänelle. Toisaalta jo suikaleiden pujottelu oli Tiitistä tosi hauskaa ja se että jotain näkyvää syntyi koko ajan. Ylpeänä tekele ripustettiin lastenhuoneeseen ja varmaan vielä tuleville vaatekutsuille tehdään lisää eri väreissä jos askarteluvimma iskee. Helppoa ja kivaa yhdessä tekemistä tällainen! Minkä ikäsille lapsille ootte antanut saksia käteen harjoittelua varten? 


.





 -heidisusanna

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Keväänmerkki: sormet multaan









Hassu juttu, kuinka paljon huomaamattaankin odottaa tiettyjä perinteitä. Kuten kevätmultien vaihto kukille, ihan jo piti pinnistellä että malttoi odottaa, että sai mullat ostettua ja kelit suosi niin, että pääsi ulos mullastaan. Pihassakin jo ensimmäiset innokkaat kurotteli versojaan mullan alta. Tänä vuonna sisäkasveja olikin aika vähän, joten homma ei alkanut puuduttaan vaan säily kivana juttuna loppuun asti. Vois kyllä jonkun viherkasvin meille vielä hommata. Chilitkin on jäänyt tänä keväänä niihin kahteen, mitkä jäi viime vuodelta odottelemaan aikaa, jolloin lähteä taas kasvamaan ja satoa tekemään. Hyvin vihertää jo!




Sisällä Tiitin kanssa laitettiin ohransiemenet kasvamaan. Hauskaa pikkutekemistä pikkuväen kanssa, kun ei oo niin justiinsa miten menee koristelut tai istutukset, niin saa antaa vapaasti tehdä ja kokeilla. Aika hienot tuli, eiks vaan! Kivaa kun näissä riittää puuhaa vielä joka päiväksi kastelun ja kasvun ihmettelyn myötä.








 Ulkokukat odottelee vielä ostoaan ja sitten laittoaan. Täytyy täs joku päivä ehtiä, nyt taas kuus päivää töitä tiedossa. Kivaa viikkoa kaikille! < 3

-heidisusanna



sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Kevätihanuudet! Tuutilullan bloggaajakilpailu


Nyt on kuulkaas aika kiva juttu, jossa sai näitä ihanuuksia fiilistellä oikein kehotuksesta:



Osallistun tällä postauksella Tuutilullan bloggaajakilpailuun. Osallistumisohjeet löydät Tuutilullan sivuilta.



Tuutilullan bloggaajakisa tempasi nopeasti mukaansa, olihan kyse kevätsuosikeista ja valikoimasta löytyi nopeasti omia lemppareita kuvan kollaasiin. Jo aiemmin postaamiani Blaan uutuuksia sekä Aarrekidin aivan ihanat kevätkuosit Clouds ja Valley. Kevään sisustusvimmaankin löytyy helpotusta Tuutilullan verkkokaupasta, joten sieltä vaan omia kevään suosikkituotteita haalimaan. Kevään juhliin ihanat Jäätelöviirinauha on A Little Lovely Companylta ja kirjaintaulu taas on Hollantilaisen Dofs Lifestylen. Viime kevään tapaan siis tiipii -jutut iskee, mutta näköjään sävyissä vie nyt minttu, harmaa ja pinkki mukanaan. 

Löydätkö omat suosikkisi? Onko tänä keväänä ollut joku väri vaatetuksessa tai sisustuksessa yli muiden?


-heidisusanna

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Meidän tarina 3/3 Vanhempina

Meidän tarina 1/3

Meidän tarina 2/3 Häät


Muuttuuko parisuhde vauvavuoden ja siihen perään vielä taaperovuosien kourissa? Muuttuu. Tottakai. Ottaako koville? Ottaa. Välillä. Eihän kaikki nyt voi pysyä täysin samana, kun mennään sellaisen mullistuksen läpi, kuin lapsen syntymä ja perheeksi kasvaminen. On ollut rankkoja hetkiä, on ollut syytöksiä epäoikeudenmukaisuudesta, kiukuttelua oman ajan puuttesta, keskittymisestä vain ja ainoastaan vanhempina oloon. Eikä aina voi olla kivaa, kun toinen on ollut viikon, kuukauden tai vuoden kotona maitotelineenä, yöt on ollut rikkonaisia ja tuntuu, että toinen vaan "lepäilee" töissä ja eikä edes ymmärrä tulla kotiin nauttimaan kireästä perheidyllistä. Mies tunnusti, että vauvavuotena joskus ei kauheesti ollut kiirettä ajella työmatkaa kotiin. Kun sai vielä hetken hengähtää. En moiti siitä yhtään. Mutta oli ne rasittavia minuutteja, kun sitä autoa ei ajanutkaan pihaan vielä silloin viideltä, kun odotti.





Toki siihenkin vuoteen mahtui niin paljon onnea. Käsittämättömän suurta kiitollisuutta siitä, että mitä me oltiin saatu. Nauruja toisen pienille hassuilla jutuille ja tavoille, joista osa vaan me tunnettiin. Selattiin kuvia yhä uudestaan, silloinkin jos lähdettiin yhdessä lyhyeks ajaks jonnekin tuulettumaan. Se pieni vauva vaan täytti koko aivokapasiteetin. Myönnän, että itseni hukkasin ainakin melko lahjakkaasti sinne puklurättien joukkoon. Vasta seuraava vuosi alkoi selvittää päätä ja nyt tänä kolmantena sanoisin, että oon ihan minä taas. Ja me ollaan aika me. 


Nimittäin pikku hiljaa syntyi ymmärrys siitä, että hei me ollaan tässä yhdessä. Me saatiin aikaan jotain näin upeaa yhdessä ja jaksetaan myös läpi kaikesta tiiminä. Isi jäi kotiin lapsen ollessa 1v 9kk ja sain itselleni niin tarpeellisen irtioton kodista ja kevyen paluun työelämään. Silloin myös niin moni asia valkeni itsellä siitä työssä käyvän näkökulmasta ja miehelle siitä kotona olevan maailmasta. Jos teillä on mahdollisuus laittaa vanhemmuuspaikat kiertoon, niin suosittelen lämpimästi! Ihmeitä teki myös isä-tytär suhteelle, niiden kevään isi-tytär retkien jälkeen, en oo itse juuri heidän hommiinsa tai tiettyihin juttuihin kelvannut, koska isi. Ja koska Tiiti auttaa isiä, äiti voi mennä pois tieltä.



Kun lapsi on kasvanut 2,5 -vuoden ikään ei vanhempienkaan tarvitse enää kipuilla roolinmuutosta ja aikaa alkaa tulla takaisin myös vain meille kahdelle. Lapsi myös pysyy yhteisillä reissuilla ihan eri lailla matkassa ilman jatkuvaa höösäystä ja keskittyy myös omiin juttuihinsa. Lapsi voi olla jo yökyläilemässäkin tuttujen ja rakkaiden isovanhempien luona, jolloin vanhemmilla on ihan erilailla aikaa katsoa toisiaan ja sanoa "moi, kukas sä olitkaan?". Aika äkkiä ne äiti-isi pölyt saa karistettua päältään  ja tilalle tulee taas sinä ja minä, me. 



Puolueellisesti voin sanoa, että mun mies on ihanin. Oon kyllä hänestä kiitollinen joka päivä. Meillä on yhteinen oma huumori ja juttuja, jotka ei muille aukeis, yhteinen musamaku ja rakkaus luontoon. Käytännön asioita saatetaan tehdä hyvin eri tavalla ja siitä on vuosien aikaan tullut vääntöä, niinkun varmaan useimmilla pareilla. Ollaan kuitenkin mun mielestä kehitytty vallankin arkikiitosten suhteen. Kun itse alkoi tietoisesti kiittää toista enemmän siitä mitä oli tehty tai ylipäätänsä että päivästä oli taas selvitty, kun moittia tekemättömistä hommista, alkoi ilmiö ruokkia itseään. Nyt on aika lailla vakiintunut tapa kiittää toista. Ja sanoa rakastan sua, ihan joka päivä. Joskus niiden pusujen väliin sit vaan hyppää se yks hirmuisen rakas pieni Tiiti. On vielä parempi näin, kun meitä onkin kahden sijasta kolme. 


-heidisusanna

torstai 23. maaliskuuta 2017

Blogin eka banneri ja paljastus uusista tuulista!


Huomasitte varmaan tuossa ylälaidassa blogini ihka ensimmäisen bannerin! Yritin hetken kikkailla Gimpin kanssa, mutta tänne päätynyt versio on kuitenkin kätevällä Canva -ohjelmalla tehty.  Vaikkei tuo nyt mikään visuaalisuuden taidennäyte olekaan, tykkään silti kovasti bannerin ilmeestä. Kuvat ovat yhdeltä Aulangon lempireissultani Tiitin ollessa pienempi. Väreinä turkoosin ja lilan sävyt ovat itselleni mieleisiä ja toisaalta ruskea & vihreä sopii hyvin mun ja blogin maanläheiseen tyyliin. Kevät on yksi lempivuodenajoistani, koska silloin saa täpinöidä lähestyvää kesää, valoisaa aikaa ja luonnon heräilyä. Kohta sinivuokot taas levittäytyvät aurinkoisille paikoille kurotellen hentoja varsiaan kohti valoa. Nämä kuvat on huhtikuun keskivaiheilla otettu, siis ihan pian taas!

Mitä tykkäätte bannerista?








Sitten se yks juttu! Tarkkasilmäiset huomasi varmaan jo eilen blogin sivupalkkiin pävittyneen kuvakkeen. Iiks, blogi on tempautunut nopealla sykkeellä melko mahtavaan muutokseen mukaan ja nyt voin sen teille paljastaa. 

Aika ihmeissänikin voin kertoa, että vasta pari kuukautta vanha blogilapseni valittiin mukaan mahtavaan Perheblogien blogiverkostoon! Blogi alkaa hetken kuluttua näkyä täällä kaikkien noiden mahtavien perhebloggaajien joukossa. Ihan huikee fiilis ja tunne siitä, että tämä muutos tuo kyllä paljon kivoja juttuja tullessaan. Uskon myös oppivani aika paljon tässä samalla. Viivy vierelläin on vielä aika pikkuinen verrattuna paljon aiemmin kävelemään oppineihin blogikavereihinsa, mutta koen että tämä on juuri hyvä juttu siltikin. Ensivaikutelma porukasta ja uusista mahdollisuuksista on tosi hyvä. Jippiii. Nyt alkoi muuten vapaat ja taidanpa nostaa pienen maljan itselleni ja unelmille tänään!



                                           


-heidisusanna

tiistai 21. maaliskuuta 2017

18x

Löysin reilun vuoden takaa tämän jatka lausetta jutun Äiti ja Melukylän lapset -blogista ja sen jälkeen muistakin. Näitä oli kiva lukea, joten nappaan idean sieltä. :)

Jatka lauseita x18: 

En ymmärrä... miksi välillä ei ole jaksamista tehdä yhtikäs mitään, vaikka ympärillä olevat jutut ovat enimmäkseen mieluisia.

Seuraavaksi ajattelin... käpertyä Tiitin kanssa päiväunille, koska menen yöksi töihin. Herätessä halia Tiitiä ja keksiä jotain kivaa tälle päivälle.

Viimeaikoina... olen ollut tosi iloinen blogiin liittyvistä jutuista. Kohta pääsen paljastamaan teillekin. :)

En osaa päättää... mitä tarjoisin tulevilla vaatekutsuilla. Ehdotuksia?


Muistan ikuisesti... hääpäivämme, sen kun Tiiti syntyi ja sen kun siskoni nauroi ensimmäisen kerran pitkästä aikaa. Pessimistisesti hoitajana ajattelen, että jos en muistakaan kaikkea ikuisesti, haluan muistaa ainakin ihmisten lämmön, oman onnellisuuden ja rauhan. 

Päivän paras juttu... oli kun Tiiti herätti: "herää, herää äitikulta, minulla on ikävä. Ihanaa tinä herätit." < 3

Noloa myöntää, mutta... maantiedon numeroni oli surkea, eikä minusta löydy edelleenkään minkäänlaista halua selvitellä itselleni maiden sijainteja tai pääkaupunkeja. Myöskin suuntavaisto on luokkaa käänny ympäri kerran ja eksy. 

Viikko sitten... oli aika kurjat fiilikset.

Kaikista pahinta on... jos läheisille sattuu jotain. Jos Tiiti sairastaa. Hetket, kun tajuaa, kuinka viksallaan maailma on. 

Salainen taitoni on... lukea rivien välistä ihmisten tunnetiloja ja sanomatta jääneitä asioita, joiden täytyisi tulla sanotuksi. Ehdoton vahvuus töissä.

Jos saisin yhden toiveen se olisi... piiitkä hyvä elämä ja lopulta hyvä kuolemakin meille ja ihmisille tässä ympärillä. 

Minulla on pakkomielle... ennen nukkumaanmenoa tarkistella turvallisuusasioita. Onko ovet lukossa, ulosmenoreitit vapaana, sähkölaiteet kiinni (no jääkaapin ja pakastimen annan sentään olla), vesihanat kiinni, hella lapsilukolla, muut vaaranpaikat huomioitu, jos Tiiti sattuukin herätä meitä aikaisemmin. 

Söin tänään... aamulla leivän ja kahvin. Lounaalla kasvispyttipannua. 

Ärsyttävintä on... jos saisi nukkua ja väsyttää, muttei saa unenpäästä kiinni. Niin ja isommassa kaavassa välinpitämättömyys. Raivostuttaa jos joku käyttää muita vain hyödyksi, ei pysähdy auttamaan tai viisvälittää luonnosta & eläimistä. 

Tekisi mieli... hakea tänään hyvät eväät kaupasta. Vaihtaa kukkiin mullat. Ottaa lisää kuvia, vaikka ulkona vallitsee taas harmaus.


Minusta on söpöä... kun isi ja Tiiti nukkuvat vieretysten ja puhuvat unissaan, välillä vastaillen toistensa lauseisiin. Kun he remppaavat yhdessä tai hassuttelevat. Kun Tiiti kysyy "Saanko" niin vetoavalla äänellä. Kun Tiiti näkee eläimiä ja kohtaa ne niin kauniisti ja arvostaen. Voi kun kaikilla säilyisi samanlainen asenne.

Hävetti... kun sanoin jotain, minkä piti kuulostaa ihan eri tavalla sanotulta. Niitä on hankala paikkailla. 

Olenko ainoa, jonka mielestä... ainoastaan luomupuuvillaisia vaatteita on nykyään kiva pitää päällä? 

Olisiko sun vastaukset ollut ihan erilaisia? Miten sulla jatkuisi lause: Tässä päivässä parasta on...


-heidisusanna


sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Kurkkaus kotiin: Aamukahvilla

Huomenta! Viikonloppuna, jos olen vapaalla tai iltavuoroissa, järjestämme mieheni kanssa niin, että molemmat saavat jompana kumpana aamuna nukkua pitkään. Eilen lauantaina oli minun vuoroni ja nukuinkin univelkoja kevyet 14 tuntia pois. Herätessäni kahdeltatoista olivat mies ja Tiiti eväsretkellä laavulla. Keittelin rauhassa kahvin, selailin sisustuslehteä, laitoin musaa soimaan ja valokuvailin. Niin ihanaa! Tässä pikku kurkkaus mun "aamuun".


Kahvia. Pieni kuparinen kahvipannu on yksi suosikki piensisustustavaroistani. 
Se oli löytö maalaiskirppikseltä.


Kukat piristävät vielä vähän ajoittain harmaata kevään alkua. 
Ne on myös pieni kiva tapa piristää ystävää, puolisoa, sukulaista ja vaikka tuntematontakin! 



Tästä tulee niin kesä mummulassa mieleen, että marjamaidon maku tulvii suuhun
ja sormenpäissä kutkuttaa tuntuma metsämansikoiden pujottelusta heinänkorteen.

Marjamaito / Torpan Tarinat/ Kokonaan käsintehty ja Avainlippu-tunnuksen saanut taulu on 

kunniapaikalla keittiössä.

             

Näitä kuvia katsellessa tuli vahva tunne, että meidän keittiöstä tai eteisestä, jonka puolelta tämä viimeinen kuva on otettu, puuttuu räsymatto! TYLLin keväisiä raitamattoja haikailen taas yhä useammin. Kuluneiden vuosien ajan tuo Ikean muovikauhistus on ollut kyllä väsyneiden vanhempien pelastus syöttötuolin ja meillä taaperovaiheeseen vasta hankitun Stokken Tripp Trapp:in alla. Kaatuneet juomat ja lentäneet ruuat on voinut mennä kaikessa rauhassa pyyhkäisemään helposti, eikä kaikki ole ehtinyt kastella laminaatin välejä. Ylipäätänsä yhteisen ruokailun aikana ei tarvitse hötkyillä kyykkimään pöydän alle, jos jotain sattuu putoamaan, ne ehtii kyllä sitten kun kaikki on saanut syötyä.

Ikiomassa aamun aloituksessa on kyllä parasta se, että saa fiilistellä aamua ihan omaan tahtiinsa, siivota vaan omat sotkunsa ja olla syyllistymättä mistään, vaikka napsisikin suklaapalan ennen leipää ja nostaisi sitten jalat sohvapöydälle nettiä selaten. Tee itsellesi lupaus tulevalla viikolla napata jostain ihan vain omaa aikaa. Olet sen arvoinen.

Kivaa päivää!
-heidisusanna

torstai 16. maaliskuuta 2017

Meidän tarina 2/3 Häät


Nyt pääsen muisteleen yhtä lempipäivistäni koko tämän 26 -vuotisen elämäni ajalta. Meidän häät oli niin meidän näköiset, että vaikka ne toteutettiin nopeasti ja pienellä budjetilla, ei päivästä ole mitään huonoa sanottavaa vaan se on täydellinen hymyn huulille nostattava muisto. Mieheni kosi minua siis joulukuussa 2013 ja häitä juhlittiin jo toukokuussa 2014 ihan meidän lähimpien sukulaisten kesken. Toivottavasti joskus saadaan pidettyä isommat juhlat myös ystävien kesken, mutta tuossa vaiheessa elämää pienimuotoiset häät oli meidän näköinen ratkaisu. Ehkä missä tahansakin vaiheessa, sillä kumpikaan ei kaipaa mitään hääleikkejä, tansseja tms esillä oloa sen kummemmin. 

Oli vaan se tärkein: rakkaus meidän välillä, rakkaat ihmiset, kaunis tilaisuus, hyvä ruoka ja kahvit kynttilöin valaistussa Linnantuvassa. Illaksi oltiin jo maalla järven rannalla ihanalla melko vastikään valmistuneella mökillä, jossa oltiin ensimmäinen hääpäiväänsä viettävä pari. 




Meidän häät onnistui pitkälti ihanien läheisten avulla, jotka mahdollistivat monta upeaa yksityiskohtaa meidän päivässä. Paras ystäväni oli kaasonani. Hänen ansiotansa olivat mun meikki, hiukset sekä mielenrauha hääaamuna, sillä hän oli yötä luonani häiden vastaisen yön. Supistiin pitkälle yöhön, kuten silloinkin kun asuttiin yhdessä ja aamulla herättiin syömään herkkuaamupalaa ja täpinöimään päivää. Niin ja hienon hääkyltinkin hän askarteli autoon. Hääpukuni oli lainassa toisen ystäväni äidiltä. Upeat kukat kimpussa, hiuksissani ja miehen puvussa olivat entisen työkaverini käsialaa. Mielettömän ihanat kuvat ikuisti Matias Niinimäki. Olipa yksi perheystävä ja entinen työkaveri tehnyt meille yllätyksenkin sinne mökille valmiiksi odottamaan. Hääyö mökillä varustettuna noin viikon ruuilla ja herkuilla oli lahja meidän vanhemmilta. Vieläkin tulee vaan kyynel silmäkulmaan, kun ajattelen sitä, kuinka paljon meitä silloin autettiin ja muistettiin. Ihanat ystäväni järjestivät mulle ikimuistoisen morsiussaunan ja miehen ystävät hänelle polttarit, vaikka juhlittiinkin vaan perhepiirissä. Kiitos, kiitos, kiitos rakkaat. 




Meidän päivä vietettiin ihanassa miljöössä Hämeen linnassa. Muistan kun laskeuduin alas linnan portaita ja pieni tyttö nyki äitiään paidan helmasta "katso äiti katso, ihan oikea prinsessa!". Myöhemmin kyllä nauratti, että kuinkahan äiti selitti prinsessan mahanympäryksen mitan, mutta ehkäpä ei pikkuprinsessa siihen huomiota kiinnittänytkään. Miehen kanssa saatiin onneksi olla yhdessä ennen itse vihkimistä, joten ei oikeestaan edes jännittänyt, vaan oli niin tyyni mieli. Pappina meillä oli ihana tuttu, johon luotin kovasti ja hänkin aina muistutteli, että rauhallisin mielin vaan. Kappeli oli onneksi pieni tila, johon saatiin vaan vierekkäin kävellä, joten ei tarvinnut miettiä liikaa sitä ikävää tosiasiaa, ettei isäni ollut enää täällä sinä elämän tärkeänä päivänä mua alttarille saattamassa. Muuten kaikki rakkaat oli siellä ja onnen kyyneleet oli monilla silmissä. Niin myös meillä. Tiiti oli masussa ihan hiljaa vihkitilaisuuden ajan, joten hän oli läsnä, mutta se hetki oli vielä tosi vahvasti vain meidän kahden. (Kakkua leikatessa hän kyllä potkaisi ekana!) Vihkikaavaan halusimme muuttaa sanat "kunnes kuolema meidät erottaa", jota kuulemma nykyään harvemmin enää käytetään, vallankaan nuorten parien keskuudessa. 




Entä sitten kun linnut on lähteneet
ja verkkaan käy virtojen juoksu
entä sitten kun päivät on viilenneet
ja poissa on nurmien tuoksu

Sinä vieläkö viivyt mun vierelläin
tuuli tuiskuna lunta kun heittää
yhä kätesi löydänkö kädestäin
paksu jää vaikka muistoja peittää

Entä sitten kun päivä jo hämärtyy
se pois viekö elämän uskon
entä sitten kun eessämme värjäytyy
ranta taivaan jo väreillä ruskon


Sinä vieläkö viivyt mun vierelläin
aallot raueten iltaan kun taipuu
yhä kuiskaatko hiljaa mun nimeäin
päivä lopulta mailleen kun vaipuu


Entä sitten kun lyhenee askeleet
on haaveiden tilalla muistot
entä sitten kun silmiin saa kyyneleet
nauru lasten ja leikkipuistot


Sinä vielä jos viivyt mun vierelläin
kun on kaikki jo sanottu kerran
sulle ojentaa tahtoisin elämäin
se on sun yhden elämän verran

Timo Koivusalo - Entä sitten


-heidisusanna

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Meidän tarina 1/3

Blogin kommentteihin tuli toive kirjoittaa meidän tarina seurustelun aloituksesta nykyhetkeen. Olinkin aihetta jo miettinyt, joten nyt tulee heti kolmen postauksen verran tarinaa. Ensin meidän seurusteluvuosista, toisena häistä, koska se päivä ansaitsee mielestäni oman tekstinsä ja viimeiseksi nykytilanne, miten homma rullaa nyt avioparina & vanhempina. Kaikilla vaiheilla on paikkansa sydämessäni. Meidän tapauksessa tarina alkoi oikeestaan jo viisi vuotta ennen seurustelun alkua. Kelataan siis 12 vuotta taakse päin.

Tapasimme yläasteen käytävillä. Vuonna 2005 hän oli isosena riparillani, jolloin ihastuin häneen ensimmäisen kerran. Ujouteni takia en asiasta mitenkään maininnut, mutta jonkinlainen yhteys alkoi tuolloin käydyistä keskusteluista. Viisi vuotta pidettiin yhteyttä mesessä jutellen lukemattomia tunteja pitkin iltoja ja öitä. Vallankin intistä lomilla ollessaan hän kirjoitteli usein aloittaen aina samalla tervehdyksellä. Vuosien mittaan vastailin neutraalisti tai sydän pamppaillen esittäen neutraalia, vähän sen mukaan mikä oli oma elämäntilanne. Mieheni on säästänyt osan noista keskusteluista ja joskus myöhemmin niitä selatessani huomasin sen, että jo silloin me oltiin tosi me, tapa heitellä läppää ja puhua oikeesti oikeista asioista oli jo siellä. 

Vietimme uudenvuoden yhdessä vuoden vaihtuessa lukuun 2010. Ensisuudelmamme oli tuolloin melko siirappisesti vuoden vaihtuessa keskiyöllä. Sen loppuessa huomasimme, että kaikki muut oli jo lähteneet sisälle. Tunnustin ihastukseni tuon uuden vuoden jälkeen, mutta vastausta ei oikeestaan kuulunut ja jatkettiin vuotta tahoillamme. Hän kertoo tajunneensa ihastuksensa minuun päin joskus kevätkesällä, mutta silloin vietin itse sinkkukesää ja taas mentiin ristiin. Syksyllä 2010 muutin opiskelujen perässä, kuten hänkin, mutta eri paikkakunnille. Tuskailin pitkään kutsunko häntä tupareihimme. Miksi kutsuisin, kun ei juuri pidetty yhteyttäkään. Ystäväni/ kämppikseni sai tarpeekseen jahkailustani ja sanoi jotenkin niin hyvin, et jos sitä pitää noin paljon miettiä niin eiköhän silloin ole jo syy kutsua. No niinhän siinä kävi, että hän tuli tupareille ja oikeestaan ensi katseesta oli selvää, että nyt on oikea aika. Seuraavalla viikolla 17.9.2010 aloimme seurustella. Kuulin tuolloin ensi kertaa hänen laulavan kitaraa soittaessaan. Kappale oli Jipun ja Edelmannin Jos sä tahdot niin. 

Kolme vuotta kului reilun tunnin välimatkaa kulkien viikottain edestakaisin. Välillä päivittäinkin. Kaipaus toisen luo oli valtava ja opiskelut jäi kyllä useimmiten kakkoseksi. Harjoittelujaksot yritimme sopia niin, että pystyimme aina kuukauden olla saman katon alla. Hän opiskeli terveydenhoitoalaa myös, joten välillä tehtiin töitäkin yhdessä. Kaikki oli luontevaa, hän tuli heti tärkeäksi osaksi meidän sukua ja perhettä. Mietin, että kannatti odottaa sitä oikeaa ihmistä vierelleen melkein 20-vuotiaaksi asti, koska sitten oli jo niin varma, että näin sen kuuluu olla. Ja niin on edelleen. Muutimme yhteen 2013 vuoden lopulla, jolloin hän myös kosi minua samana päivänä kun valmistuin sairaanhoitajaksi. Vuoden vaihteeseen kuului myös tieto Tiitin odotuksesta. Aluksi pelästyimme raskauden menneen kesken, mutta onneksi sieltä ultrassa vahva syke edelleen löytyi ja saimme valmistautua matkalle vanhemmuuteen. Halusimme ehtiä viettämään häät vielä kahdestaan, joten juhlimme häät toukokuun lopulla, kun Tiiti syntyi sitten rv 35+6 heinäkuun alussa. 

Jos sä tahdot niin, tulen kallioiden läpi.
Jos sä tahdot niin what ever makes you happy.
Jos sä tahdot niin, tuon sulle tiibetin vuoteeseen
tai siirrän pohjoisen luoteeseen 
ja aina uudelleen ja uudelleen 
sun muistan joskus mua suudelleen.

Jippu & Samuli Edelmann - Jos sä tahdot niin


Seuraavassa osassa pääsette sitten kurkkaamaan meidän hääpäivään.

< 3

-heidisusanna

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Välikausihaalarin epäonninen testiretki


Haalari: Jonathan / Kengät: Primigi

Nollakelit saapuivat, jes! Tällä viikolla ei täällä etelässä mennä kovasti pakkasen puolelle edes yöaikaan. Oli siis hyvä hetki testailla välikausihaalari. Toki vielä Kivat-villahaalariin ja lämpimiin asusteisiin yhdistettynä. Niinkuin instagramin puolella kommentoitiin, on haalari ihanan keväinen. Se myöskin kesti hyvin märässä lumessa kieriskelyt ja metsänpohjaan tutustumiset, mikä onkin retkessä parasta. Mielestäni lastenvaatteissa tärkein ominaisuus on kuitenkin se käytännöllisyys, koska ei mikään ole niin tylsää, kuin se, ettei lapsi saisi olla ja käyttäytyä kuin lapsi koska vaatteet ei kestä, jousta tai ne menee pilalle. 


Sunnuntaipäivän retki suuntasi Aulangonjärven maisemiin ja tuollahan seuraavassa kuvassa näkötornikin pilkottaa. Ulkoilijoita oli liikkeellä paljon ja poikkeuksetta jokainen morjesti, useampikin jäi vaihtamaan pari lausetta meidän kanssa. Hyvä juttelun avaus taisi olla se, että Tiiti istui isin harteilla, kun välteltiin liukasta polkua ja kuljettiin metsän puolella. Tiitillä iski myös melkoinen väsykiukku paikka paikoin, joka oli taas oma extremelisänsä kulkemiseen. 

Muutenkin retki oli vähän epäonninen. Unohdin kamerasta muistikortin, joka lisäsi itselle vettä jo alkunsa saaneeseen aamukahvi ilman maitoa -kiukkuun. Miehelle oli laukun pohjalle unohtunut vanha kamera, josta pelastuksekseni sain muistikortin, mutta eiköhän sekin mennyt rikki, kun yritettiin sitä kameraan tunkea. Kolmesta kamerasta käyttökuntoon jäljelle jäi vielä miehen kamera, että saatiin nyt pari hätästä kuvaa napsastua muistoksi reissusta. Aurinkokin paistoi vasta siinä kohtaa, kun oltiin tarvottu lumisen pellon läpi takaisin autolle. No Tiiti nukahti samantien autoon päästyään, joten auringosta nauttiminen jäi kotipihaan myöhempään ajankohtaan. Loppuillan kyllä Tiiti muisteli retkeä onnessaan, joten kyllä nämä reissut kannattaa, vaikka sitä ei metsän kaikuessa aina uskoisikaan. 


Evästauko! Usein se paras hetki retkillä. Pysähdytiin eväiden pariin kallion viereen tuulensuojaan. Mietittiin oliko siinä juuri se iso kivi, jonka juureen leppäkerttua kehotetaan laulussa lentämään. 


















.
Kiitos vaan miehelle taas, että jaksoi kahta kiukuttelevaa retkiseuralaistansa niinkin hienosti ja vielä kantoi toista lähes koko matkan. Seuraavan kerran täytyy poiketa vaikka kahvilasta hakemassa se maitokahvi rouvalle mukaan ja varmistaa, ettei Tiitin yöuni ole ollut tuntiakaan sitä tavallista lyhyempi. No onneksi koko ajan mennään kesää kohti ja sitten onkin ihan eri fiilis, kun jo ovesta ulos lähteminen on helpompaa.

-heidisusanna

** Toim. huom. tänään huomasin, että Tiitille oli puhjennut yksi poskihammas lisää, saattoipa siis löytyä syy eilisen kiukulle. Omaa kiukutteluani en lähde puolustelemaan. :D

Blaa! uutuudet - en kestä!



Oon tässä pari päivää aukonut välilehtiin Blaa! SS17 uutuksia. Tähän asti oon saanut sivut suljettua ennen tilausta, mutta luotto omaan ostostaukoon ei ole kovin suuri, kun näitä kuoseja katsoo. Blaa! tuli itselle tutuksi Blaa alelöydöt ja pieleen menneet kokovalinnat myötä. Noista Aasi-leggarit on ollut kovassa käytössä ja kovin tykätyt. Muut odottelee vielä Tiitin kasvamista. Tällä kertaa saattaisin tilata kokoa 86/92, koska koko vastaa tuota suurempaa numeroa. Onneksi Tiitin kesämekko -varasto huutelee tyhjyyttään, joten jonkun voin kesäksi kotiuttaa, kunhan keksin, että minkä. 

Osaisitteko auttaa, mikä näistä valikoiduista on lempparikuosinne?




Seepra, tämä on yksi suosikeistani. Kuva täältä



Kuva täältä

Tämä olisi ihana kesän juhliakin ajatellen. Tiiti pääsee kesällä morsiustytöksi, kovasti on senkin ihanan päivän vaatteet jo mietinnässä. Täytyisi toki kysellä hääparilta itseltäänkin. :) Tai näettehän te pähkäilyn täältäkin, hahah. Voitte sitten anonyyminä huudella, ettei ainakaan tuota. ;) Kuva täältä

Rakastan kuumailmapallo-kuoseja! Tässä tuo oranssi-sininen yhdistelmä ei ole se kaikkein mieluisin omaan silmään, mutta ihana silti. Kuva täältä

Ei ole mekko ei, mutta tämän tulen viimeistään syksyksi hankkimaan, sen verran itseäni tunnen. Ihana!
Kuva täältä

-heidisusanna

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Blogi 2kk!

Kaksi kuukautta sitten ensimmäinen postaus Blogata vai eikö blogata näki päivänvalon ja uskallus voitti epävarmuuden. Onnea kaksi kuukautta vanhalle blogille ja samalla pieni seläntaputus itselleni! Nyt jo lyhyen ajan jälkeen tiedän, että uskallus kannatti. Bloggaamisesta on lyhyessä ajassa tullut itselle tärkeä oma juttu, jonka ääressä hengähtää. Blogin myötä olen saanut onnistumisen kokemuksia, löytänyt samanhenkisiä ihmisiä, hyödyllisiä juttuja ja oppinut paremmin siivilöimään niitä onnen hetkiä ihan tavallisesta arjesta. 

Toivon, että blogista tulisi turvallinen kotisatama, jonka kautta pystyis kanavoimaan kaikenlaisia fiiliksiä ja elämäntapahtumia. Olisi ihana jakaa juttuja sekä kuulla teidän ajatuksia ja nähdä vaikka ihan pieniäkin viestejä siitä, kuka siellä toisella puolella on. Hassua, että vaikka keskustelua ei vielä niin paljon ole herännytkään, välittyy minulle kuva lukijoista ja tunnelmasta blogin suhteen. Siellä on ihan huipputyyppejä, sen tiedän. Kiitos että käytte kurkkimassa blogia. Lisäsin viimein Lukija-palkin tuonne oikeaan reunaan, sinne voi klikkailla itsensä niin halutessaan. 

Huomaan, että jonkin verran edelleen on suodatin päällä sen suhteen, mitä kirjoittaa ja haluaa jakaa. Toki se kannattaa jollain tasolla säilyttää aina, mutta uskon että myös ajan kuluessa moni asia tulee luontevammaksi. Nytkin on isoja juttuja, joita tahtoisi kirjoittaa, mutta vielä tuntuu siltä, ettei niiden aika ole. Toisaalta tekisi mieli myös palata ajassa taaksepäin ja palata tärkeisiin merkkipaaluihin, jotka elettiin ennen blogin aloitusta. Tiitin syntymästä, vauva-ajan jutuista ja meidän häistä tekisi mieli kirjoittaa. No, kaikki aikanaan. 

Oon todella kiitollinen elämästä juuri nyt. Kaikenlaista mahtuu elämään, valoa ja varjoa, mutta silti pohjavireenä on kiitollisuus tässä ja nyt. Turvallisuuden tunne ihan siitä painollaan kulkevasta perusarjesta ja niistä tärkeimmistä palikoista. Mulla on rakkaita ympärillä, terveyttä ja unelmia. Tiedän että varjon paikoistakin mennään eteenpäin. Jos vähän horjuenkin, niin joku siinä aina on tukemassa olkapäästä. Kiitos niille, ketkä tietää näihin ihmisiin lukeutuvansa. 

Ensi viikolla pitäisi lämpötilojen nousta ja auringon kurkistella. Muistakaa välillä antaa niitä taputuksia itsellekin: hyvin uskallettu, hyvin selvitty, hyvin tehty!

Pysykää matkassa, olette ihania.

-heidisusanna

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Saanko maistaa? Testissä Hammaskeijun täysksylitolipastillit


 *Yhteistyöpostaus XyliMind Oy:n kanssa

Nyt täytyy sanoa, että sain haalittua yhteistyön, josta oon tosi innoissani. Törmäsin toisessa blogissa XyliMind Oy:n valmistamiin Hammaskeiju täysksylitolipastilleihin ja olin ihmeissäni, miksen ollut kuullut näistä aiemmin! Eikun ottamaan itekin yhteyttä ja yhteistyö järkkääntyi silmäräpäyksessä, joten pääsen nyt kertomaan teillekin näistä, jos on yhtä uusi tuttavuus, kuin itselleni oli.

Kaikki lapsiperheelliset tietävät, kuinka iso osa arkea pikkuruiset ksylitolipastillit voi olla. Ne pakataan matkalle mukaan, kirjoitetaan kauppalistaan ja pidetään helpossa paikassa aina aterioiden jälkeen napattavaksi. Lapset oppii varhain itsekin niitä hakemaan ja pyytämään. Mitä hassuimmilla nimillä muistan ainakin Tiitin niitä kutsuneen pienempänä, välillä vain vanhemmata arvasi, että mitä se neiti tarkoittaa. Ksylitoli on suomalaisten innovaatio ja vakiinnuttanut paikkansa suomalaisten arjessa aina päiväkodeista lähtien. Näiden pussien kotiutuessa kaikui meillä vaan heleä ääni "Äiti äiti, saanko maistaa?



XyliMind Oy aloitti täysksylitolipastillien valmistuksen 1,5 -vuotta sitten lähellä Riihimäellä. Jälleen hämmästelen, etten ollut kuullut heistä aikasemmin. Joka tapauksessa, pastillien valmistuksen ajatus oli saada pastilleihin enemmän ksylitolia ja vähemmän lisäaineita sekä saada ne vielä markkinoille muita edullisemminkin. Itse ilahdun myös siitä, ettei liivatetta tai muutakaan eläinperäistä ole pastilleihin päätynyt. Makuvaihtoja on monta. Tässä meidän suosikkeja, joita saimme maisteltavaksi Hammaskeijulta


Näppärä TRIO, jossa maisteltavaksi Päärynä, Greippi ja Metsämarja. Päärynä oli kivan raikas ja neutraali, Metsämarjasta en niin välittänyt muihin verrattuna, Greippi oli yllättäjä, sillä siitä meillä tykkäsi kaikki. Suutuntuma jää kaikista vaihtoehdoista raikkaaksi jälkeenpäinkin.



Oma suosikkini Luomumustikka! Hammaskeiju Luomumustikan ja Luomukarpalon _kaikki_ väri ja aromi tulee marjoista ja makeus ksylitolista. Sataan grammaan marjoja on käytetty yhdeksänkymmentä grammaa tuoreita marjoja, huikeeta!

Kääk, Tiiti maisteli niin monta, että muuttui itsekin Hammaskeijuksi!



Nämä jäävät meillä kyllä käyttöön ja ajan mittaan löytyy varmaan ne ihan parhaat suosikit sitten. Tosi kiva mieli jäi koko yhteistyöstä, sillä Tiitin kanssa maistellessa ja kuvatessa oli niin hauskaa ja mut tekee aina tosi iloiseksi se, kun löytyy kotimaisia tuotteita, joilla on arvot kohdallaan. Vallankin kun on kyse lasten tuotteesta! Näitä tulee kyllä katoamaan aikuistenkin suuhun, sen tiedän. Kaiken ikäisille ksylitolia kyllä suositellaankin. Ksylitolin käyttösuositus on 5-10 g päivässä, joten näitäkin saa sen saavuttaakseen napostella ainakin sen 10 päivän mittaan.

Hammaskeijusta saatiin myös näppärä hammaspesusta muistuttelija kylppäriin. Keijun tarinaa voi sitten jatkaa, kun alkaa ensimmäset vaivalla suuhun tehdyt hampaat heilua.

Hammaskeijun tuotteita pääset tilaamaan: täältä


Oliko Hammaskeiju itsellesi ennestään tuttu? Onko teillä ksylitolipastillit joka päivä käytössä? :)

-heidisusanna