maanantai 28. elokuuta 2017

Lapsen suusta

Kolmevuotias on aivan huippu iässä. Sitä ollaan jo niin isoa, mutta silti vielä niin pieni. Puhe on enimmäkseen jo todella monipuolista ja oivaltavaa, mutta pieniä kompasteluja ja omia sanoja vielä sekaan mahtuu niin, että hymy nousee muilla korviin monta kertaa päivässä. Omien satujen sepittelyssäkin ollaan jo niin taitavia. Vastauksena tavalliseen kysymykseen voi takaisin päin paukahtaa mitä vain. Tässä kooste Tiitin viime aikojen heitoista. Näitä saisi olla kyllä koko ajan kirjaamassa muistiin. 



- Laulaen: Tättä on Peppi Pillatottula nauraa hahhhahahaa!


- Ihmetellen: En ollut uskoa uusia silmiäni kuinka olin kasvanut.


- Harmissaan: Voi ei isiä, hän jää kaikki hauskat pois.


Ä: Arvaa mitä, äidin masussa kasvaa vauva. Sieltä tulee myöhemmin sinulle pikkusisko tai pikkuveli. 
T: Aijaa, tuleeko se ulos sinun päästä? 


Iltasaduksi itselle: Olipa kerran toinen aasi. Meni kylpyyn ja sitten harjaamaan hampaita. Meni nukkumaan ja sitten lääkäriin ja sitten toiseen lääkäriin ja sitten takaisin nukkumaan. Olipa kerran myös lapsileijona, joka meni äidin ja isin kanssa kauppaan ja sitten toiseen kauppaan. Loppu. 


Todeten: Nyt äiti näytät kyllä isolta kotilolta.


On kauan odottaa pitkä aika.


Voi ei, en ole vieläkään kasvanut, olen vieläkin pieni!


Isi tykkää kitaroista ja äiti leipomisesta. (toim. huom, en pidä. :D)


Päiväkodissa tänään lempihoitajalle: Tuota... minä päätinkin jäädä tänään yksin kotiin. 



:'D Tuleeko teillä mieleen näitä lasten suusta tulleita viisauksia? Ihan parhaita!

-heidisusanna

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Hyvyys ihmisissä


Viime aikojen uutiset on saanut havahtumaan taas hyvyyden vastakohtaan ihmisissä ja ihmisyydessä. Järkyttävät uutiset maailmalta ja lähempää nostavat äkkiä myös muita negatiivisia pilviä ilmaan. Äkkiä tuntuu, että ihmiset ympäriinsä ovat kovin näköalattomia, vihansa ja kyynisyyden sokaisemia. Alta löytyy toki epävarmuus sekä huoli siitä, kuinka täällä jatkossa pärjätään. Olen onnellinen, että omassa elämässäni työni sekä perheeni havahduttaa minut joka päivä huomaamaan hyvyyden ihmisissä. Sillä sitä on jäljellä paljon ja sitä, kuten negatiivista vastakohtaansa, voidaan kasvattaa ruokkimalla. Tiedän, että eteenpäin pääsee paremmin luottamalla hyvään ja näkemällä sitä myös ympärillään. Se on välillä vaikeaa, tiedän. Itselläni on luontainen taipumus miettiä asioista ensimmäisenä se, kuinka ne voi mennä pieleen. On niin kovin helppoa lähteä vellomaan sillä pimeällä puolella ja välillä elämän töytäisemänä onkin kovin vaikea erottaa muuta näkymää. 


Työssäni näen päivittäin käsinkosketeltavan suurta rakkautta. Ihmisten joutuessa luopumaan rakkaistaan, on nähtävissä koko tunteiden kirjo. Suurimman vaikutuksen minuun tekee se, kuinka usein perhe yhdessä luo vahvuuden antaa yhdelle omistaan luvan lähteä sanomalla ääneenkin sen: "mene vaan, me kyllä pärjätään." Se tuo kyyneleet silmiini joka kerta. Eikä tarvitse olla sukuakaan, että voi todeta surevalle; hei et ole yksin, minä olen tässä, en kantamassa, mutta kannattelemassa sinua. Ihmisten kiitollisuus ja huolenpito on äärimmäisen koskettavaa ja saa minut päivittäin uskomaan hyvään ihmisissä. Sitten lähden töistä ja Tiiti juoksee päiväkodin tai kodin ovella vastaan "äiti sinä tulit, minä rakastan sinua!" Perhesuhteita on monenlaisia, eikä kaikissa ole valloilla ne positiiviset tunteet. Olisi kuitenkin niin tärkeää, että jokaisella olisi joku johon turvata ja josta saada hyvää voimaa. Me kyllä pärjätään. 

Aikansa voi tuhlata katkeruuteen ja kostamiskierteeseen, tai sitten voi kulkea eteenpäin ja keskittyä hyviin asioihin omassa elämässään. Nähden edes kerran päivän aikana jotain, mistä voi tuntea iloa, kiitollisuutta tai rauhaa. Toivon, että mediakin viitsisi joskus ottaa valikoimaansa näkökulmia siitä, mitä on saavutettu, yhdessä rakennettu, kehitetty tai kuinka ollaan toisistamme huolehdittu. Pinnalle saisi nostaa enemmän ihmisiä, jotka luovat ympärilleen hyvää. Moni asia on nimittäin hyvin, vaikka se onkin nykypäivänä välillä vaikea havaita. 



-heidisusanna

perjantai 18. elokuuta 2017

Häävaatteet mammastyle

Turvottaa, ahdistaa... mikä loistava alusta vaatepähkäilylle näin tällä erää viimeisten kesähäiden alla. Mennään huomenna häihin, jonne pukukoodina oli rennot, omannäköiset vaatteet. Siitäpä saikin paljon suuremman vaatepulman, kuin että olisi etsinyt sen parhaan juhlamekon ylle. Myös piikilliset korkkarit oli juhlapaikan vuoksi esitetty huonoksi ratkaisuksi. Kääk! Totesin tuota vatsanseutua tunnustellessani, että nyt on kyllä pakko suunnata vaatekauppaan ja hakea jotain täysin vatsaa kiristämätöntä asua, joka kuitenkin sopii jo viilenevään kesäiltaan. Päädyin aikataulun puitteissa astumaan sisään yleensä boikotoimaani H&M:ään ja sieltä nyt kahdet äitiysfarkut lähti matkaan. Anteeksi, koitan taas hyvitellä tätä paremmilla osto- ja ostamattajättö -päätöksillä jatkossa. Ah mikä tunne oli kiskasta mammafarkut jalkaan, en yhtään ihmettele että niitä tuli pidettyä vielä pitkälle vauvavuottakin viimeksikin. Yläosaksi on todennäköisesti valikoitumassa tuo Noshin raitamekko, joka sekin supermukava. Nahkatakin ja ohkaisen neuleen nappaan lämmikkeeksi mukaan. 





Tarpeeseen tulee kyllä vapaa viikonloppu. Edelleen on flunssainen olo ja voi olla että häähumusta huolimatta unikin tulee aika aikaisin. Onneksi meillä on mahdollisuus majoittua ihan juhlapaikan vieressä. Tiiti on mummulassa hoidossa, joten samalla voidaan olla vaan hetki kaksinkin. 

-heidisusanna


lauantai 12. elokuuta 2017

Alkuraskauden oireet

Ylläriplussan jälkeen oon kirjannut vähän alkuraskauden oireita ylös. Raskaustestin päädyin tekemään aavistuksen ja kalenterin perustella, en niinkään oireiden. Sen ihanan plussan - tai oikeestaan neljän, kun vähän innostuin - jälkeen aloinkin vasta paremmin tarkistella oloa. Joko jotakin tuntuu? Ihmettelin kun rinnat ei aristellut, kuten esikoisesta, eikä metallinmakuakaan suussa ollut. Viidennen raskausviikon ajan olo oli ihan normaali. Ehkä iho kukki normaalia enemmän, jos nyt jotain oiretta haluaa kaivamalla kaivaa. 


5+

Kuudennen viikon alussa huomasin sen väsymyksen, joka oli heti tullessaan hyvin tutun tuntuinen. Muistin ne 12 -tuntiset yöunet, joita Tiitin alkuraskaudessa nukuin ja päiväunet vielä päälle ja siltikin väsytti. Nyt kolmivuotiaan äitinä ei tarvitse sellaisista unista haaveilla, mutta onneksi meillä mies huomioi ihanasti ja antaa minun työvuorojen jälkeen mennä vielä unille, jos olen rättipoikki. Yöunille käyn usein Tiitin perässä 21, vaikka aiemmin nukkumaanmenoaika on ollut siellä 01-02.

Pahoinvointia on ollut yhden oksennuskerran verran. Kiitos, voisin skipata tämän oireen tällä kertaa. Viime raskaudessa ei ilman pahoinvointirannekeita ollut asiaa esimerkiksi auton kyytiin. Kylmät hedelmäsoseet ja kylmät appelsiinilohkot auttoivat aamut alkuun.

Palelu on tullut taas tutuksi, oon nukkunut +25 asteella paksun täkin alla kylmästä täristen ja mies tullut vetään peiton pois, että saat kohta lämpöhalvauksen. 

Vihdoin ne rinnatkin huomasi tilanteen, jotenkin mieltä rauhoittavaa kun voi jostain tarkistella, että eiköhän se raskaus edelleen jatku. 

Alavatsan vihlaisut. Ilkeät vihlaisut vaivaavat ja vaikka nekin todennäköisesti kertovat kaiken sujuvan normaalisti on kaikenlaiset pienetkin kiputuntemukset pelottavia näin kahden varhaisraskauden päättymisen jälkeen. Töissä on pakko hiljentää askelta, kun jotain tuntuu. Toivon niin, että siellä ollaan oikeassa paikassa ja pysytään lujaa kiinni! 

Vessassa saa rampata jatkuvasti. Se ja hoitotyö ei ole kovin toimiva yhdistelmä, mutta koitetaan pärjäillä. 

6+


Tauotin lääkitykseni salazopyrinin sekä acid fol:in, koska edellisessä raskaudessakin olin niveloireiden suhteen oireeton ja epäröisin lääkitystä käyttäessäni jatkuvasti foolihapon määrästä veressä ja sen vaikutuksista lapseen. Reumapolin mukaan tämä ratkaisu oli ok ja tarvittaessa otan sinne yhteyttä. 


Palelu voimistuu, vallankin yövuoroissa tämä korostui. 


Etova olo, onneksi ei oksentelua. Ruokakaupassa kuluu aikaa, kun mikään ei oikein houkuta. 



Väsymys voimistuu vain, työvuorojen päälle on nukuttava päikkärit ja yöunille edelleen likan perässä yhdeksältä. 

Levottomat unet. Yöt on vähintään mielenkiintoisia. Unissa sekoittuu painajaiset ja toisaalta ihan järjettömät ja humoristiset yhdistelmät ihme koukeroineen. Aamuisin yleensä fiilis on että "mitä ihmettä just tapahtui."


Kävin alkuraskauden ultrassa 6+5 ja siellä pieni papu näkyi ja säännöllinen sydämensyke myös. < 3



7+

Masun pyöristyminen. Töissä pukuhuoneella monet huomasi heti tuttuun kohtaan ilmestyneen pyöristymisen. Töissä kerroinkin kavereille jo varhaisessa vaiheessa suoraan. 

Oksentelua voimistuu aamuisin, täytyy alkaa raskausajan monivitamiinia ottaa vasta siinä kohtaa päivää, kun on saanut kunnolla syötyä ensin. Pahoinvointirannekkeet vie isoimman terän pois, mutta eivät mielestäni toimi yhtä hyvin kun edellisessä raskaudessa. 

Hajuherkkyys voimistuu. Pahimpana vastaantulleet etikka, yksi pesuaine ja kahvi

8+

Oksentelu moninkertaistuu. 8+4 sairastun kovaan flunssaan, joka vie voimat totaalisesti. Kuumetta, särkyä ja valvottuja öitä. Limasuuden vuoksi oksentelusta tulee ympärivuorokautinen vaiva. Neljän päivän aikana paino laskee -3kg ensimmäisestä neuvolakäynnistä eikä mikään pysy sisällä, olen viittä vaille lähdössä sairaalaan kun olo alkaa lopulta hieman hellittää. Edelleen saa lepäillä sohva tiukasti selässä.  Elämäni rankin flunssa, tiedä sitten kuinka paljon pieni kanssamatkustaja asiaan vaikutti. 

9+0. -3kg flunssan seurauksena, masun muoto tuli turvotuksen alta paremmin esiin.



Edelliseen raskauteen verraten aika tutut alkuraskauden oireet. Mielialan heittelyt on ehkä pysyneet tällä kertaa vähäisempinä (tai tätä voisi varmaan kysyä mieheltä ensin). Seuraavaksi np- ultraa odotellaan parin viikon päähän. 

-heidisusanna

tiistai 8. elokuuta 2017

Satujen ja eläinten maa





Jos et ole koskaan todistanut omin silmin tuota ensimmäisen kuvan näkyä, suosittelen varaamaan kalenteriin viimeistään ensi vuodelle tuolla satumaassa vietetyn kesäpäivän. Ponimaa -niminen eläin -ja elämyspiha sijaitsee Oriveden Eräjärvellä. Paikka on täynnä taikaa, lämmihenkisyyttä, värien iloista sekamelskaa ja rakkautta eläimiin. Heti portin jälkeen vastassa ovat paikan lempeät jätit, ihanat irlanninsusikoirat. Portilla tuntuu jäävän myös arki velvoitteineen taakse ja aikuinenkin voi antaa paikan innostuksen ja ihmetyksen viedä mukanaan. Paikan ystävällinen omistajapariskunta asuu alueen keskellä sijaitsevassa vaikuttavassa entisessä koulurakennuksessa ja talon kiertää eläinten ja pienten yllätysten ja mökkien ihmemaa. Paikka tuntuu tarjoavan aina uutta nähtävää ja koettavaa sekä lapsille, että aikuisille. Tämän kesän osalta paikka on aukiolojen mukaisesti enää tämän viikon auki, sitten vielä viikonloppuja säiden mukaan. 





Me ollaan käyty Ponimaassa jo useampia kertoja parina viime kesänä. Tänä kesänä Tiiti kävi kerran enemmän kuin minä, kun olivat äitini kanssa lähteneet yllättäen käymään silloin, kun he lomailivat ja me oltiin töissä. Eilen taas kun kyseltiin, mitä huomenna  tehtäisiin, tuli vastaus kolmevuotiaan suusta välittömästi: "Ponimaahan!". Sitä pyyntöä ei paljon mietitty, kun sama ajatus oli meillä muillakin.  Tänään sitten muutama tunti vietettiin alueen tunnelmasta nauttien ja vapaana kulkevia eläinkavereita rapsutellen. Kovasti Tiiti tykkäsi myös leikkikaupasta, nukkemökistä ja jäätelöstä.  Onneksi tänään oli melko lämmin ilma ja saatiin vielä kiinni kadonneiden kesäpäivien tunnelmaa. 



Blaa!n aasihousuissa oli hyvä moikata aasikavereta. Huppari myös kotimainen Blaa!










-heidisusanna

torstai 3. elokuuta 2017

Mitä ihmettä, tuleeko meille vauva?

Enpä olisi ikinä uskonut kirjoittaessani kipeää tekevän yksipuolinen vauvakuume -tekstin kuukausi sitten, että juuri silloin oli parhaillaan pienen pieni suuri ihmeemme aluillaan. Hämmästys, epäusko ja käsittämättömän suuri onnen tunne oli läsnä paria viikkoa myöhemmin positiivista raskaustestiä tuijottaessani. Mitä ihmettä, tuleeko meille vauva?! Koska takana oli juuri ollut se tosiasia, että vain toinen meistä vauvakuumeili, iski tietenkin seuraavana ajatus, voi ei, onko tämä nyt asia, jota ei voidakaan yhdessä iloita? Onneksi se pelko oli turha, mies on ollut viime viikkoina jo ihan täysillä odotuksessa mukana ja vauva on mukana yhteisissä mielikuvissa, jännityksissä ja suuressa odotuksessa. Kävimme varhaisraskauden ultrassa viikko sitten ja siellä tosiaan pienen pieni sydän jo kiivaasti sykki. "Pienestä ne ponnistaa" -sanoi ultraava lääkäri, kun onnesta hiljaisina tuijotimme ruutua, jossa alle cm:n kokoinen papu näkyi. 


Olemme tällä kertaa kertoneet läheisille jo näin varhaisilla viikoilla. Hääjuhlat ja muut menot tekivät helpommaksi kertoa ystäville heti ja toisaalta koin myös tarvetta saada tukea heti, sekä asian iloitsemiseen sekä uuden keskenmenopelon lievittämiseen. Jos tässä käykin huonosti, tiedän että muutama sana riittää ja tuki on ympärillä välittömästi. Puhumisen ja kirjoittamisen tarpeesta päätin myös päästää teidät lukijat seuraamaan tätä matkaa alusta asti. Sydämestäni toivoen, että tuo matka päättyy ja osaltaan vasta alkaakin terveen lapsen päätyessä syliimme. Olen niin onnellinen. Toki monenlaisia alkuraskauden kommervenkkejäkin on jo matkassa, mikä osittain selittelee blogihiljaisuutta silloin tällöin. Saatan vain nukkua tai olla niin huonovointinen, ettei kirjoittamisesta tule mitään. Nämä kaikki kurjemmatkin olot otan nyt ilolla vastaan, se tuo asiaa todellisemmaksi. Maaliskuussa meillä tosiaan saattaa olla vauva sylissä. Tai helmikuussa, jos meinaa siskonsa tavoin ottaa kuukauden varaslähdön. Toivottavasti ei ainakaan yhtään sen enempää. 

Sellaisia uutisia, blogi siis tulee jatkossa pyörimään muiden juttujen ohessa myös tämän kauan kaivatun raskauden jutuissa. Tämän kuun lopulla on np-ultra ja silloin selviää taas lisää, miten masussa voidaan. Vatsa on muuten turvotuksen muodossa jo pullahtanut vanhoille urilleen, vaikka vasta viikolla 7+5 mennään. 

Tervetuloa toiselle kierrokselle mukaan!

< 3 heidisusanna